Inkerinsuomalaisen sivistyksen kehto
Kolppana sijaitsee vain kivenheiton päässä Hatsinasta.
Katso myös kuvatarina Kolppanasta YouTuben Inkeri-kanavalta.
Vuonna 1802 valmistunut, 680 istumapaikkaisen Pietarin ja Paavalin kivikirkon tornissa komeili ristin tilalla kuparinen kukko muistuttamassa, että kirkko oli rakennettu tsaari Pietarin lahjoituksien turvin ja että Raamatun Pietari kielsi Jeesuksen, ennen kuin kukko kolmesti lauloi. Kolppanan juhlapyhäkin oli Pietarinpäivä.
Seurakunta ei ollut väkimäärältään kovin mittava. Vuonna 1928 seurakuntalaisia oli 2 460. Suomalaisväestö oli enimmäkseen äyrämöisiä.
Neuvostoaikana Kolppanan kirkko suljettiin 1937 ja sen jälkeen rakennusta käytettiin viljavarastona. Torni purettiin vuonna 1944. Kirkon ympärille rakentui tehdasalue. Vain kirkon jykevä torni näkyi tehtaan aidan takaa. Neuvostoliiton romahduksen jälkeen Inkerin kirkko sai osan Kolppanan kirkkoa käyttöönsä. Sisäänpääsy kirkkoon ei ollut yksinkertaista. Rakennus sijaitsi ilotulitustehtaan -rakennusten sisäpihalla, ja kulku sinne kävi tehtaan vastaanoton kautta.
Ilotulitustehdas räjähti lokakuussa 2018 ja tehdasrakennukset raunioituivat täysin. Kirkkorakennus säilyi vähillä vaurioilla, vain ikkunalasit rikkoutuivat ja kattoon tuli kolhuja. Nykyisin kirkko kuuluu historiallisen Hatsinan palatsi- ja puistokokonaisuuteen.
Tarinan mukaan kirkon paikalla oli aikaisemmin ollut suomalaisen metsänvartijan mökki, missä tsaari Pietari III, Paavali I:n isä levähti usein metsästysretkillään. Metsänvartijalla oli 18-vuotias kasvattitytär, johon keisari rakastui. Tyttö synnytti pojan, joka otettiin hoviin keisarinnan kuolleen pojan tilalle ja kasvatettiin perintöruhtinaaksi.
Sammuta sinä, minä sytytän
Pienen Kolppanan kylässä toimi Inkerin ensimmäinen koulu. Venäjän perintöruhtinas Paavali Petrovits perusti sen vuonna 1785. Koulu oli tarkoitettu Hatsinan palatsin alustalaisten ja hoviväen suomalaisia lapsia varten. Koulun lukukausi kesti Mikon päivästä Vappuun.
Nykyisen ilmaisutyylin mukaan Kolppanan koulussa oli avoin, elämyksellinen oppimisympäristö. Pulpetteja ei ollut, lapset istuskelivat pitkin tuvan penkkejä ja lukivat ääneen aapisesta, katekismuksesta tai virsikirjasta. Koulumestari Kuivanen kiersi kuuntelemassa ja oikaisi lukua tarpeen tullen. Usein opettaja teki omia töitään lasten lukiessa: paikkasi kenkiä tai korjasi rekeä.
Kolppanassa toimi myös 15.9.1863 perustettu opettaja-, lukkari- ja urkuseminaari, josta valmistui inkerinsuomalaisia opettajia Inkerin. Opinahjon merkitys oli tätäkin painavampi. Kolppanan seminaarista muodostui Inkerinmaan henkisen elämän keskus, joka lujitti inkerinsuomalaisten identiteettiä. Kuvassa opettajaseminaarin opiskelijoita.
Seminaarin ensimmäinen johtaja 1863–1879 oli ylioppilas Fredrik Oskar Groundstroem, joka tunnetaan myös kansanrunouden kerääjänä. Maaorjuuden kumoaminen vaikutti suotuisasti Inkerin sivistysolojen kehittymiseen. Opettajaksi valmistuminen kesti kolme vuotta. Opiskelijoiden lähtötaso oli kirjava, mutta into korvasi lähtötason puutteet. Ensimmäiset opettajat valmistuivat keväällä 1866. Heidän joukossaan (oli Mooses Putro ja Abram Tiisniekka.
Venäjän vallankumouksen aikoihin 1917 Inkerinmaalla toimi 314 kansakoulua sekä Pietarin suomalainen yhteiskoulu. Kolppanan opettajaseminaari lakkautettiin vuonna 1919.
Seminaarin viimeinen johtaja oli Kaapre Tynni, joka oli inkerinsuomalaisten kansallisen identiteetin nostaja ja kulttuurisen autonomian ajaja. Tynni kuului nuorten opettajien muodostamaan, radikaaliin sosialistiälymystöön, joka julkaisi Pietarissa omaa äänenkannattajaansa Neva-lehteä. Tynni nousi keskeiseen asemaan inkerinsuomalaisten kansallisten pyrintöjen johtajana ja suunnannäyttäjänä. Vuoden 1918 alkupäivinä inkeriläiset muodostivat demokraattisen elimen, Tynnin johtaman 10-jäsenisen kansanvaltuuston. Bolsevikkivallankumousta marraskuussa 1917 ja Suomen sisällissotaa huhtikuussa 1918 seuranneissa sekavissa oloissa Tynni leimattiin ja ajettiin pakosalle keväällä 1919.
Yksi Kaapre Tynnin lapsista oli akateemikko Aale Tynni.
Kolppanan seminaarin kasvatteja ja paikkakunnan omia poikia oli myös Kansallisteatterin näyttelijä Iisakki Lattu.
Yleisinkeriläiset laulujuhlat
1800-luvun lopulla elettiin myös inkeriläisen kansallisen heräämisen aikaa, jonka yhtenä ilmentymänä olivat Inkerin laulujuhlat. Kuudennet yleisinkeriläiset laulujuhlat pidettiin Kolppanassa vuonna 1913. Esiintyjiä oli 771, soittokuntia ja kuoroja. Juhlakulkueeseen osallistui 4 000 ihmistä. Synkkäsisältöisen ja suruvoittoisen näytelmän Miirun vartijat oli kirjoittanut tuutarilainen opettaja Tommi Hirvonen. Kuva on Kolppanan yleisinkeriläisten laulujuhlien juhlakentältä.
Valitettavasti Samuli Paulaharju ei tuhlannut kuvausmatkallaan 1911 aikaansa eikä filmiään Kolppanan kuvauskohteisiin. Tullessaan Venjoelta hän kuitenkin mainitsee katselleensa Hatsinan kentällä lentoharjoituksia. Nyt 110-vuotta myöhemmin hänen valokuvansa olisivat olleet historiallisesti ainutlaatuisia.
Hatsinan palatsin lähellä olevalla kentällä toimi suurherttua Aleksander Mihalovitsin perustama Venäjän ilmavoimien koulutuskeskus. Lentokenttä oli avattu vain muutama kuukausi aikaisemmin, 26. maaliskuuta 1911. Palatsin kenttä, jossa aikaisemmin hiekka pöllysi hevosten kavioissa, toimi nyt kiitoratana.
Elinkeinot
Pääsiallinen elinkeino Kolppanassa oli maanviljelys. Metsät olivat Kolppanan alueella vähissä. Kuva talonpoikaistalosta Kolppanassa.
Kolppanan inkeriläiset ansaitsivat elantoaan myös kaivoksissa. Kivivarannot olivat melko pieniä, ja ne tyhjenivät lähes kokonaan jo 1800-luvun loppuun mennessä. Kaivos kuitenkin toimi vielä 1920-luvulla ja sieltä louhittiin myös kivimurskaa. Dolomiitin ja kalkkikiven lisäksi kaivettiin turvetta ja hiekkaa.
Puutostin kylän louhoksista kaivetusta paasikivestä on rakennettu Hatsina ja puoli Pietaria. Väite ei ole täysin tuulesta temmattu. Esimerkiksi valtava Kazanin tuomiokirkko Pietarissa on muurattu Paaritsan paasikivestä.
Kolppanan luonto
Kolppanan alueella on vain muutamia luonnonjärviä ja niiden lisäksi useita tekolammikoita, tiikkejä. Kuuluisin oli Ontrovan tiikki. Kun vesi oli siitä haihtunut kuumana kesänä, pohjaliete oli syttynyt palamaan. Jouten olevia kehotettiinkin lähtemään Ontrovan tiikkiä sammuttamaan.
Jokia oli useita. Inkere-joen kerrotaan alkavan Skuoritsan kirkon takana olevasta lähteestä. Joki oli erittäin kirkasvetinen ja kalkkipohja paistoi jopa kuuden metrin syvyydessä. Hatsinanmyllyn alapuolella Inkere-jokeen yhtyi Laavajoki, Svernitsanjoki ja Paaritsanjoki. Laavajoki alkoi Hatsinanjärvestä.Svernitstan joki alkoi Sahalan ja Korpikylän välillä olevasta lähteestä ja se virtasi Hatsinan keisarillisen palatsin läpi. Puiston ulkopuolella Hatsinan viemäri laski jokeen, minkä jälkeen vesi muuttui sameaksi. Sokkalan asukkaat kutsuivatkin jokea Paskajoeksi.
Hatsinasta Kuppinalle johtava maantie ylitti Paaritsanjoen Sokkolan Reisinän ja Koljonkylän maiden yhtymäkohdassa, johon oli rakennettu harmaasta paadesta komea Itisilta. Jokaisen kylän maalla Itisillan kohdalla oli lähde. Sornuanjoki oli padottu ja siihen muodostui Sornuanjärvi. Inkere-jokeen oli muodostettu patoamalla Myllykylän järvi ja Hatsinan Myllyjärvi.
”Inkerin pääkaupunki”
Kolppanan seminaarin taululle oli kirjoitettu kehotus. Sammuta sinä, minä sytytän. 150 vuotta sitten sytyttäjiä riitti. Nyt Inkerinmaalla ole enää, mitä sytyttää ei seminaareja eikä entisiä kaupustelija-akkoja, jotka puhuvat huonoa venäjää ja ihmettelevät, että Kolppanassa ja Hatsinassa pystyy tulemaan toimeen omalla äidinkielellään. Kolppanan seminaarin 150-vuotisjuhlan aikana Hatsinan Hesburgerin oven yläpuolella liehui Inkerin lippu. Kysyttäessä ravintolan tarjoilija ei tiennyt, mistä lipusta oli kyse. Soitto johtajalle veti sekin vesiperän. Hänkään ei lipun historiaa tiennyt. Ja Hatsinasta puhutaan Inkerinmaan pääkaupunkina.
Maineikkaita kolppanalaisia
Näyttelijä IIsakki Lattu, runoilija, sanomalehtimies Juhana Peräläinen, akateemikko Aale Tynni, maisteri Kaapre Tynni
Kolppanan kylät
Pieni Hatsina, Himasi, Kivijärvi, Pieni Kolppana, Suuri Kolppana, Kurema, Lätinä, Pieni Paaritsa, Suuri Paaritsa, Räpisi, Ala-Sakoska, Ylä-Sakoska, Salusi, Sernitsa, Uusi Sernitsa, Vaijala, Vakkala ja Vopsi
Kuvassa: Kaapre Tynnin kotitalo Ala-Sakoskassa