Kuvamuistoja Haposin kylästä ennen toista maailmansotaa. Haposen kylässä asuva Juho Haponen järjesti metsästysretkiä myös Pietarissa asuville kaupunkilaisille. Ammatiltaan Juho oli sotapoliisi, jonka tehtävänä oli myös toisenlaisten retkien järjestely. Hän saattoi vankeja tuomiotaan kärsimään aina kaukaisinta Siperiaa myöden. Pelisäännöt olivat selvät. Vankilan portti sulkeutui aina, joko saatettavalle tai tämän puuttuessa saattajalle.
Riistaa oli monenlaista. Inkerejoen rannoilla kasvoi rehevää pusikkoa, joissa villisiat viihtyivät. Saaliiksi saatiin myös kanalintuja, jäniksiä ja kettuja. Saaliseläimet syötiin ja myytiin. Lihat ja nahat käytettiin hyödyksi.
Valtaosa Inkereen suomalaisväestöstä oli kuitenkin talonpoikia, joille maanviljelys oli pääelinkeino. Tärkeimpiä viljelyskasveja olivat ruis, kaura, ohra, pellava, peruna ja muut juurekset. Vaikka luonnonolosuhteet olivatkin suotuisat ja pellot viljavat, maatilat olivat melko pieniä, useimmat alle 10 hehtaaria.
Kun Helena Miettinen kävi 1990-luvun lopulla Haposin, nykyisessä Pioneerin kylässä, hän tapasi siellä kylän ainoa suomalaisen. Kylä ei ollut entinen, sillä hirsisten talonpoikaistalojen paikalla kohosi tyypillisiä neuvostoajan betoniarkkitehtuuria edustavia kerrostaloja. Kuultuaan, että paikalle oli sattunut muita suomalaisia, Anna-Mari kutsui kylään, pisti kahvin kiehumaan ja kattoi pöytään parasta, mitä tarjolla oli. Hänellä asui Suomessa moniakin sukulaisia. Osa oli jäänyt palaamatta takaisin Suomesta sodan jälkeen, osa oli lähtenyt paluumuuttajiksi.
Koskettavinta tässä tapaamisessa oli lipaston päälle rakennettu “pikku-Suomi”, ainutlaatuinen tyhjistä kahvipaketeista ja margariinirasioista rakennettu installaatio. Se liikutti Helenaa. Suomesta lahjaksi saadut Juhla-Mokat ja Floorat on viestittävät hänen siteistään suomalaisuuteen ja läntiseen kulttuuriin. Saludo-paketti muuttui Anna-Marin piirongin päällä Aalto-maljakon veroiksi suomalaisuuden symboliksi
