Koprina

Koprina sijaitsee Pietarista runsaat 80 kilometriä etelään. Pinta-alaltaan se oli yksi suurimmista Inkerin entisistä seurakunnista ja kuului aikoinaan Possatan volostiin.

Neva-lehteen kirjoittanut nimimerkki Torvi ei antanut kotiseudustaan kovinkaan imartelevaa kuvaa. Hänestä Koprina oli takapajula verrattuna moneen muuhun Inkerin seurakuntaan.  Torven mukaan ”Ei täällä ole iltamia, kokouksia, esitelmiä eikä mitään semmoista, missä hiukan virtaisi henkistä valoa meidän pimeihin koteihimme.” Samaan aikaan Koprina oli pietarilaisten suosima loma- ja huvittelupaikka, jonne aristokratia rakensi kartanoitaan.

Koprinan seurakunnan kylät kuuluvat nykyään Hatsinan piirin. 

Katsele myös kuvatarina Koprinasta YouTuben Inkeri-kanavalta.

Koprinan seurakunta

Koprinan evankelisluterilainen seurakunta ulottui useamman kunnan alueelle. Seurakunnassa oli 6 500 jäsentä vuonna 1928.Seurakunnan kylät kuuluvat nykyään Hatsinan piirin Koprinan, Orinansavotan, Possatan, Siiverskan, Susaninan, Suuren-Kolppanan ja Viiritsan kuntiin. Seurakunta perustettiin vuonna 1640. 1 200-paikkainen Pyhän Katarinan kirkko valmistui vuonna 1786. Se toimi sulkemisensa jälkeen vuodesta 1937 suutarinverstaana ja paloi vuonna 1966.

Seurakuntaan kuuluneet kylät enimmäkseen suomalais-venäläisiä sekakyliä. Osa asui ympärivuotisesti, osa oli kesäasukkaita. Inkerinsuomalaisista suurin osa oli maanviljelijöitä.

Saksalaismiehityksen aikana kirkko otettiin väliaikaisesti seurakunnalliseen käyttöön.

Kartanoita

Yksi vanhimmista oli Kurovitsan kartano, jonka Pietari I lahjoitti vuonna 1713 lähikylineen pojalleen Aleksei Petrovitšille. Samana vuonna sinne rakennettiin perintöruhtinaan matkapalatsi. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua kylät siirtyivät hovin omistukseen. Keisarinna Katariina II teki Possatasta vuonna 1780 kaupungin ja kihlakunnan keskuksen. Paavali I lahjoitti Possatan hovineuvos Jefremoville.

Hänen aikanaan Ortesjoen ja Grjaznajan yhtymäkohtaan rantatöyräälle rakennettiin Possatan kartano. Myöhemmin se kuului Nabokovin suvulle. Ensimmäisen maailmansodan aikana Vladimir Nabokov työskenteli Venäjän pääesikunnan kanslianhoitajana. Helmikuun vallankumouksen aikana hänelle tarjottiin Suomen kenraalikuvernöörin tehtävää, mutta Nabokov kieltäytyi vastaanottamasta sitä.

Kartanolta avautuu upea näköala joen yli kylään ja Neitsyt Marian syntymän kirkon suuntaan. Kartanonomistajan poika oli maailmankuulu kirjailija Vladimir Nabokov. Paikka on vuodesta 1973 toiminut museona.

Koprinassa on myös Puškinin kartano, jonka Aleksandr Puškinin isoisoisä Abram Gannibal omisti 1700-luvulla. Koprinassa asui myös Puškinia lapsena hoitanut Arina Jakovleva, jonka jälkeläisten asumaan taloon avattiin vuonna 1974 hänelle omistettu museo.

Koprinan luonto

Koprinan halki virtaa Laukaan sivujoki Ortes ja sen sivujoet Mustajoki, Verjažka. Ortesjokea pitkin kulki tärkeä reitti Kaprioon ja Suomenlahdelle. Ortesjokea reunustavat mahtavat kanjonit. Kuvassa Aarre Laurikkala vaimoineen vuonna 1932.

Ortesjoelle on rakennettu Savotan tekojärvi, joka on seudun suurin vesialue. Siellä on myös entisen vesivoimalaitoksen rakennus ja pato. Lähellä sijaitsee myös suojeltu luonnonmuistomerkki, noin neljä miljoonaa vuotta sitten olleen devonikauden kalafossiileja sisältävä kalliomuodostelma. Alueelta on löydetty myös keskiaikaisia kurgaanihautoja. Ensimmäiset merkit asutuksesta Ortesin ja sen sivujokien varsilla ovat ajalta parituhatta vuotta ennen ajanlaskun alkua. 1100-luvulta lähtien alue kuului Novgorodin tasavallan Vatjan viidennekseen. Seudulla asui inkerikkoja ja sittemmin sinne muutti slaaveja, jotka muodostivat. Alla oikealla herttaisia hetkiä tekojärvellä 1900-luvun alussa.

Ensimmäiset merkit asutuksesta Ortesin ja sen sivujokien varsilla ovat ajalta parituhatta vuotta ennen ajanlaskun alkua. 1100-luvulta lähtien alue kuului Novgorodin tasavallan Vatjan viidennekseen. Seudulla asui inkerikkoja ja sittemmin sinne muutti slaaveja, jotka muodostivat tiheän maanviljelijä- ja käsityöläisasutusten verkon. Stolbovan rauhan 1617 jälkeen muuttanut inkerinsuomalainen väestö oli enimmäkseen äyrämöisiä, suurin osa maanviljelijöitä.

Siiverskan läpi virtaava Ortes-joki on paitsi luonnonkaunis, myös taloudellisesti tärkeä. Edelleenkin siellä olevasta dolomiittiesiintymästä kaivetaan hiekkaa, savea ja turvetta. Joen varrella oleva mylly jauhoi viljaa. Ja joella kalastettiin.

Joen rannoilla myös iloteltiin. Koprinassa naiset viettivät vielä 1910-luvulla omaa naistenjuhlaa, Jyrinpäivää sen kunniaksi, kun lehmät laskettiin ulos navetasta paimenen huomaan. Naiset kokoontuivat virtaavan veden ääreen juhlimaan lisääntynyttä vapauttaan ja myös juomia, joita oli tilattu tapahtumaa varten. Haitari soi ja jalalla pantiin koreasti. Miehet, samoin kuin papit eivät riemuun yhtyeet, vaan yhdestä suusta paheksuivat. ”Heittäkää jo viimein pois tuo vanha tapa ja yrittäkää edistyä raittiiksi kansalaisiksi.

Savutuvat puuttuivat

Myös Samuli Paulahajun kävi tutkimusmatkallaan 1911 Koprinassa. Paulaharju kiinnitti huomiota venäläisten huvila-asukkaiden suureen määrään. Hän pysähtyi kirkonkylissä, Iiserossa ja Tihkovitsassa. Savutupien tutkija Paulaharju ei ihastunut Koprinaan. Kirkonkylä oli hänen mielestään huononnäköinen, eivätkä Iiserostakaan tehdyt merkinnät imartele: ”Juopuneita miehiä, kimppuun kävivät”.

Iiserossa Paulaharju yöpyi Montosen perheen talossa. Sateisena heinäkuun sunnuntaina hän kierteli kylässä kylän ukkoja jututtamassa. ”Puhelivat sateista ja tuulesta, ukonilmoistakin. Ja tarttuvista taudeista,” Paulaharju kirjoitti.

Isossa Iiseron kylässä oli useita eri lahkoja. Hyppijöitä ja skopteja. Paulaharjun mukaan Elävät miten kunkin mieli tekee. Skoptit eivät syö lihaa, kahvia juovat ja tupakkaa polttavat. Valokuvan ottaminen maksoi 10 ruplaa. Paulaharju mainitsee vielä, että Iiserossa olisi toiminut pukovitsien lahko. Yrityksistäni huolimatta en ole saanut mistään selville, mikä tuo pukovitsien ryhmä oli. Myös lehdissä kirjoitettiin, että Koprinassa vilisee lahkolaisia kuin kirjavia koiria pelottelemassa kiirastulella ja pyytämässä kopeekoita.

Siiverska ja Viiritsa

Suosituimpia seutuja ovat olleet Siiverska ja Viiritsa. Kesiään siellä ovat viettäneet monet kuuluisat taiteilijat. Kuuluisia koprinalaisia ovat taiteilija Aleksanteri Ahola-Valo ja Ruotsissa asuva kirjailija Ania Monahof. Kuvassa nuori Aleksanteri Ahola-Valo.

Tihkovitsa oli aikoinaan iso kylä, lähes 200 taloa. Nykyisin Tihkovitsan taajama koostuu etupäässä puutarhapalstojen ympäröimistä omakotitaloista, joista useimmat ovat kesäasuntoina. Kylässä ei ole juurikaan mitään palveluja.

Aikaisemmin kylän nuoret kokoontuivat sunnuntai-iltapäivisin kylän raitille seurustelemaan. Usein myös alkoholilla oli osuutensa, jopa ongelmaksi saakka. Koprinaan perustettiin raittiusyhdistys edistämään terveempiä elämäntapoja.

Varoittavana esimerkkinä Neva-lehdessä julkaistiin raportti Emon Jussin naimamatkasta vuonna 1913.

”Perin kehnosti kävi Jussille. Hän päätti saada taloonsa emännän ja lehmälleen lypsäjän. Morsian löytyi naapuriseurakunnasta Spankkovalta ja asiat kulkivat kuin rasvattu salama aina hääpäivään asti, jolloin Jussi lähti Spankkovaan kohtaloaan perimään. Jussi naukkasi lähtöryypyt kotona, tuloryypyt morsiamella ja hörppäsi vielä lähtöoluet. Mutta kirkossa Jussi odotteli vihkimistä vaivaisten penkin alla loikoen. Mutta vihkiminen viivästyi. Pappi otti vihkirahat, ja käski Jussin palata Koprinaan, kun kaikki paperit eivät olleet hänen mielestään kunnossa. Jussi lähti puutteita selvittelemään. Sai asiat kuntoon, joi palasi Spankkovaan uudelleen kohtalonsa perään. Mutta morsio ei enää suvainnutkaan lähteä. Jussi suuttui, kun ei saanut omaansa, vaikka nuorarahat oli maksanut. Mutta vielä enemmän harmitti ihmisten ilkkuminen.”

Lähistöllä sijaitsee entisestä pioneerileiristä kunnostettu Inkerin kirkon leirikeskus, jossa järjestetään kesäisin nuorisoleirejä inkeriläisnuorille syrjäytymisen estämiseksi.

Vuiri

Pietarin ja Pihkovan välisen M20-valtatien varrella on Vuirin kylä

Siellä sijaitsee vanhaan postiaseman rakennukseen vuonna 1972 avattu mielenkiintoinen museo Postimestarin talo, joka on omistettu Aleksandr Puškinin teoksille ja 1800-luvun alun tielaitokselle. Kylän kautta kulki aikoinaan postireitti Pihkovan maantietä pitkin. Matkustajat levähtivät Postimestarin talossa ja kuljettajat vaihtoivat hevosia. Vuirin postiaseman kerrotaan antaneen aiheen Puškinin kertomukseen ”Postimestari” (Stantsionnyi smotritel).

Museossa aistii Pushkin ajan ilmapiiriin. Kaikki siellä olevat esineet ovat aitoja.

Lähellä, Suian kylässä sijaitsee Puškinin isoisoisän Abram Gannibalin omistama 1700-luvulta peräisin oleva Runovon kartano, josta on nykyisin jäljellä vain yksi kaksikerroksinen talo ja pala puistoa. Kartanossa toimi vuodesta 1999 lähtien toiminut Hannibalin suvun museo. Kartano kärsi pahoja vaurioita tulipalossa vuonna 2018.

Lamppula

Lamppula on yksi harvoista Koprinan kylistä, joissa on säilynyt vanhaa asutusta. 1600–1700-luvun vaihteessa Lamppulassa oli Koprinan luterilaisen seurakunnan kappeli.

Lamppula on yksi Hatsinan piirin vanhauskoisten perinteisistä keskuksista. Heitä siirtyi Inkeriin jo Ruotsin vallan aikana 1700-luvun lopussa. Pomorien vanhauskoisryhmällä on kylässä 1900-luvun alussa rakennettu rukoushuone ja hautausmaa. Asukkaita on noin 1 500 henkeä.

Kylän nähtävyyksiä ovat 1800-luvulla rakennetut koristeelliset hirsitalot ja ruhtinas Vitgenšteinin vuonna 1910 rakennuttama koulurakennus. Koprinan kylän vieressä sijaitsee Kobrinskojen taajama, joka syntyi vuonna 1949 turvetuotannon työläisasutukseksi. Siellä on nykyisin kuutisen tuhatta asukasta.

Koprinan kylät

Hovinmäki (Мыза), Hynnisen Siiverska (Новосиверская), Hännisi (Никольское), Jänikselä (Зайцево), Kankaanautio (Пустошка), Koprina (Кобрино), Korkka (Горки), Koussula (Ковшово), Letna (Клетно), Lopitsa (Покровка), Läsänmäki (Лязево), , Menkkova (Меньково),  Miina (Мины), Myllykylä (Мельница), Petrovskoje, Pieni Lätä (Новые Ляды), Pieni Vopsi, Piisinä (Пижма), Polssova (Большово), Porissova (Борисово),  Ruunala (Руново) Saapru (Заборье), Saaseri (Заозерье), Suuri Iisaro (Изора), Tihkovitsa, Uusi Pokosti (Новокузнецово, Uustia (Введенская), Valasniekka (Валасники), Vanha Pokosti (Погост), Varpaan Siiverska eli Varpaala (Старосиверская), Viiritsa, Virkkilä (Виркино), Vuiri.