Soikkolanniemi on Suomenlahteen kurottautuva niemimaa Kurkolanniemen ja Hevaanlahden välissä. Alue kuuluu Leningradin alueen Jaaman piirin Viistinän ja Niisnovan kuntiin. Soikkolan ja Kattilan seuduilla rantapenkere muodostaa mereen laskeutuvan jyrkänteen.
Katsele ja kuuntele lisää Soikkolasta YouTuben Inkeri-kanavalta.
1900-luvun alkupuolelle saakka Soikkola oli pääosin inkerikkojen asuinaluetta ja siten ortodoksista seutua.
Kun Ruotsi sai Inkerin haltuunsa vuonna 1617 suuri osa ortodoksisesta väestöstä (mukaan lukien inkeroiset ja vatjalaiset) muutti pois ruotsalaisten luterilaistamispolitiikan takia. Ruotsin vallan aikana alueelle muutti suomalaisia siirtolaisia etenkin Savosta ja Karjalasta. Inkerikot eivät juurikaan sulautuneet suomalaiseen väestöön sillä naimisiin meno ortodoksien ja luterilaisten välillä oli harvinaista. Inkerinsuomalaisia asui vain joissakin kylissä.
Soikkolasta on löydetty useita keskiaikaisia asuin- ja hautapaikkoja. Rakennusmuistomerkkeihin kuuluvat Soikkolan raunioitunut ortodoksinen kirkko, Vanhan-Harkkolan kartanon jäännökset sekä 1900-luvun alussa pystytetty Poljakovin talo Ruutsiassa. Seudulla on 1930-luvulla rakennetun laivastotukikohdan raunioita sekä toisessa maailmansodassa kaatuneiden neuvostosotilaiden hautoja.
Soikkolan luterilainen seurakunta
Soikkolan luterilainen seurakunta perustettiin 1620-luvulla. 1700-luvun alun sotavuosien jälkeen Soikkolalla, Kattilalla ja Kapriolla oli yhteinen kirkkoherra. Vuoden 1740 tienoilla Soikkola ja Kattila yhdistettiin, ja vuonna 1834 niihin liitettiin myös Novasolkan seurakunta. Vuonna 1919 kolme seurakuntaa erosi jälleen toisistaan. Soikkolasta tuli vuonna 1930 rajavyöhykettä, eikä sinne enää päästetty saarnaajia. Vuonna 1936 kirkkorakennus muutettiin viljamakasiiniksi.
Elinkeinot
Inkerikot ovat perinteisesti saaneet toimeentulonsa maanviljelystä ja kalastuksesta. Meri piti Soikkolan asukkaat leivässä. Kalastajat kokosivat nuottakuntia (artelleja) ja tekivät retkiä Suomenlahdelle jopa Suomenlahden ulkosaarille saakka. Talvisin harjoitettiin nuottakalastusta. Retket saattoivat kestää kauan, jopa kaksi kuukautta, ja niiden aikana asuttiin jäälle jalaksilla vedetyssä lautamajassa (pudkassa). Nuottakunnassa oli yleensä noin 12 ihmistä, jotka valitsivat joukostaan kalastusvedet hyvin tuntevan päällikön. Päällikköä kutsuttiin ennen vanhaan skipperiksi. Skipperi hoiti myös kalojen myynnin. Kolhoosien aikana skipperin paikan otti brigadiiri.
Myöhemmin myös käsiteollisuudesta. Läntiset inkerikot olivat tunnettuja erityisesti raudantyöstötaidoistaan ja itäiset inkerikot kudonnastaan. Soikkolassa valmistettiin myös puuastioita, länkiä, satuloita.
Tuotteita vietiin myytäväksi Pietariin asti. Vauraimmilla oli oma alus, joilla kuljettiin tavaroita.
Soikkolassa toimi Baltikan tunnustustas niittänyt kalajalostamo, joka oli paikkakuntalaisille merkittävä työnantaja. Se oli erikoistunut suosittujen kilohailisäilykkeiden tuotantoon. Tehtaan toiminta on loppunut. Kalajalostamon lopetus oli suuri menetys Soikkolanniemen asukkaiden taloudelle. Läheinen Ust-Lugan suursatama lisäsi kalastajien tilanteen kurjistumista, kun kalastusveneillä ei enää ollut pääsyä merelle. Sataman valtavat rakennustyöt ja sen kupeeseen noussut kaupunki ovat murtaneet paikkakuntalaisten elämisen tavan.
Luonnonuskoa, itkijöitä ja runonlaulajia
Runonlauluperinne eli pitkään Soikkolassa, inkerikkojen ja vatjalaisten parissa. Paikkakunnalla oli monia merkittäviä laulajia. Äänellä itkeminen oli tärkeä osa inkerikkojen ja vatjalaisten kulttuuria. Itkijät kuuluivat häihin ja hautajaisiin. Myös sotaväkeen lähteviä itkettiin. Luterilainen kirkko paheksui itkuvirsien esittämistä.
Inkerikoilla, samoin kuin vatjalaisilla oli erilaisia pyhiä paikkoja, jotka liittyivät pyhimysten palvontaan. Korvettulassa oli kiviraunion päällä kasvanut pähkinäpuu, jonka edessä käytiin kumartamassa sairauksien sattuessa. Uskottiin myös pyhien lähteiden parantavaan voimaan. Loan ja Kolkanpään lähteistä haettiin vettä kuoleville lievitykseksi.
Ortodoksinen kirkko
Vuonna 1883 rakennettu ortodoksinen Pyhän Nikolauksen kirkko sijaitsee huikaisevan kauniilla paikalla, josta avautuvat kauniit maisemat Suomenlahdelle. Kauppias Andrejevits Petrov lahjoitti varoja kirkon rakentamiseen. Sen valmistuttua pappi kiersi kaksi päivää vihkimässä kirkollisia esineitä. Kirkko oli ”suuri ja käppiä, kaikk kullan voimal”. Jäseniä seurakunnassa oli 4 500. Nikolaos ihmeidentekijä oli yksi Venäjän vaikutusvaltaisimmista pyhimyksistä. Häntä kunnioitetaan yhä.
Seurakuntalaiset ovat siistineet raunioita ja tuoneet sinne ikoneja ja muita muistoesineitä. Kirkkoa on entisöity, mutta korjausten valmistumisesta ei ole tietoa. Rauniokirkossa järjestetään kuitenkin jumalanpalveluksia.
Inkeroisten kieli
Inkeroiskielen puhujia on enintään muutamia satoja. Omakielistä kouluopetusta annettiin Soikkolassa vuosina 1920–1937. Nuori sukupolvi on venäjänkielistynyt.
Väinö Junus oli filologi ja inkeroisten kirjakielen kehittäjä. Hän toimi Leningradin yliopiston filosofian ja historian instituutissa ja sai vuonna 1936 luvan julkaista kirjan Izoran keelen grammatikka, morfologia opettajia vart. Kuitenkin jo syyskuussa 1937 Junus vangittiin ja 1.11. hänet teloitettiin ampumalla. Oppikirjat hävitettiin niin perusteellisesti, että nykyään niitä löytyy vain sattumalta eri maiden suomalais-ugrilaisten kielten kirjastoista, joihin kirjat lienevät päätyneet kielentutkijoiden yksityisten kontaktien kautta. Junus käytti luomansa inkeroisen kirjakielen pohjana Soikkolan ja Laukaan murteita. Hän hoiti myös inkeroisten opettajien toimintaa Länsi-Inkerin alkeiskouluissa 1930-luvulla. Kielitieteen ohella Junus harrasti kuvataidetta.
Inkeroiskulttuuria pyritään elvyttämään sen hankalasta asemasta huolimatta. Useissa kylissä toimii lauluryhmiä, jotka esiintyvät inkeroisen kielellä.
Mättäsin kylässä on kulttuuritalo, jossa Soikulan laulu -kuoro harjoittelee.
Viistinä
Kylässä on 1 000 ja kunnassa 1 900 asukasta (vuonna 2013. Siellä toimii perinteistä inkeroiskulttuuria esittelevä museo. Soikkolanniemellä, jossa toimii myös aktiivinen inkerikkojen järjestö Soikula seura. Omaa kulttuuria tehdään tunnetuksi varsin virkein keinoin. Perinnemusiikin lisäksi on maalattu inkeroiskielisiä tienviittoja. Ne kertovat tuntemattomillekin kävijöille paikkakunnan historiasta ja kylän alkuperäisten asukkaiden juurista. Soikula-seura on järjestänyt myös puutarha-aiheisia kilpailuja.
Kymmenisen vuotta sitten Viistinässä järjestettiin lasten piirustuskilpailu, jossa aiheena oli oma kotiseutu.
Yksi Inkerikkojen perinteisistä juhlapyhistä on Pekon päivän praasniekka heinäkuussa. Silloin torilla riittää kuhinaa.
Teppo Repo
Taiturimainen kansansoittaja Teppo Repo (1886–1962) oli kotoisin Viistinästä. Repo työskenteli kesäisin paimenena ja talvisin kalastajana. Hän sävelsi itse paimensäveliään ja hänet tunnettiin taitavana perinteisten paimensoittimien rakentajana. Repo oli saanut myös musiikin koulutusta. Hän oli Venäjän keisarillisen armeijan soittokunnassa käyrätorvensoittajana pariinkin otteeseen. Suomalaiset kansanmusiikkitutkijat löysivät Revon vuonna 1934.
Häneltä on tallennettu satakunta omaa sepitelmää. Repo esiintyi juhlissa, radiossa ja televisiossakin tuohitorvea soittaen. Esitykset olivat usein ainutkertaisia, sillä hän ei pystynyt toistamaan ”omasta päästä” syntynyttä soittoaan. Repo esiintyi myös Helsingin yliopiston juhlasalissa arvovaltaisen kuulijakunnan edessä soittaen kaupunginorkesterin esittämään Sibeliuksen Karelia-sarjaan johdannon ”muinaisajan paimenhuilullaan”. Revon esiintymismatkat ulottuivat myös Ruotsiin ja Saksaan. Revon valmistamia soittimia on ympäri maailmaa.
Revolta on talletettu myös paimenen ammattiin liittyvää tietoa.
Muita merkkihenkilöitä
Kirjailija Oskar Himiläinen oli Soikkolasta.
Tulevaisuuden näkymiä
Kielen ja kulttuurin tulevaisuus on enemmän kuin uhanalainen. 1930-luvulla Soikkolanniemelle rakennettiin suuri sotilastukikohta, jonka neuvostoliittolaiset tuhosivat toisen maailmansodan vetäytymisvaiheessa. Sodan aikana suomalaiset ja inkerikot siirrettiin Suomeen. Neuvostoliittoon palattuaan heidät karkotettiin Sisä-Venäjälle. Ensimmäiset kanta-asukkaat pääsivät palaamaan kotiseudulleen 1950-luvulla.
Laukaansuulle rakennettu suursatama on murskannut mahdollisuuden harjoittaa aikaisempaa elinkeinoa, kun kalastusveneet ovat jääneet rannalle. Uhkana on myös Soikkolanniemelle suunnitellut kemialliset tehtaan.