Inkerinsuomalaiset

Inkerinsuomalaiset ovat Ruotsin vallan aikana Stolbovan rauhan 1617 jälkeen 1600-luvulla Inkerinmaalle siirtyneiden suomalaisten jälkeläisiä. Inkeriin siirtyi väkeä erityisesti Karjalankannakselta (äyrämöiset) ja Savosta (savakot). Uskonnoltaan inkeriläiset ovat evankelisluterilaisia. Inkeri oli silloisen Ruotsin kuninkaan Kustaa II Adolfin voimakkaan luterilaistamispolitiikan kohteena. Hän halusi tehdä valtakuntansa itäisimmästä provinssista luterilaisen puskurin Bysanttia vastaan. Suomalaisia talonpoikia houkuteltiin muuttamaan Inkeriin mm. verohelpotuksia myöntämällä. Inkeri ei siis ollut pakkosiirtola, kuten joskus näkee kirjoitettavan. Inkeriläisiä ei tule sekoittaa inkerikkoihin, jotka ovat alueen vanhempaa, uskonnoltaan ortodoksista väestöä.

Noin 15 000 neliökilometrin suuruinen Inkerinmaa ulottui pohjoisessa Karjalankannaksella Rajajokeen, lännessä Narvajokeen ja Laukaanjokeen sekä idässä Laatokkaan ja Lavajokeen.

Inkeriläisten äidinkieli oli suomi. Inkerissä puhuttiin useita eri murteita, mitään yhtä ”Inkerin kieltä” ei ole. Nykyisin suomen kieli on saanut väistyä venäjän tieltä inkeriläisten äidinkielenä. Venäjällä asuva nuorempi, itsensä inkeriläiseksi identifioiva sukupolvi ei enää suomea osaa. Virossa asuvat inkeriläiset puhuvat viroa ja Ruotsissa ruotsia.

Neuvostoaikana inkeriläiset joutuivat kokemaan kovia. Maatalouden kollektivisointipolitiikka koetteli pääasiassa maataloutta harjoittavien talonpoikien asemaa. Kolhoosien vastustajia karkotettiin eri puolille Neuvosto-liittoa. Yhä pahemmat ajat koittivat Stalinin vainon vuosina. Erityisesti 1937–38 suomalaiset joutuivat ankarien etnisten vainojen kohteeksi. Perheitä pakkosiirrettiin pois kotiseudulta ja suomalaisuuden perusteella inkeriläisiä vangittiin ja teloitettiin.

Toinen maailmansota merkitsi lopullista niittiä inkeriläiselle yhteisölle. Saksalaisten hyökkäys kohti Pietaria jakoi Inkerin kahtia. Saksalaisten valtaamilla alueilla asuvat inkeriläiset evakuoitiin jatkosodan aikana Suomeen, josta suurin osa palasi rauhan tultua Neuvostoliittoon. Entisten asuinsijojen sijaan tulijat sijoitettiin mm. Keski-Venäjälle ja Pihkovan ja Novgorodin alueille. Neuvostoliiton sotatoimialueella olevat inkerinsuomalaiset joutuivat Leningradin saartorenkaaseen, josta heidät vuonna 1942 pakkosiirrettiin Siperiaan.

Toisen maailmansodan jälkeen inkeriläiset ovat asuneet pysyvästi diasporassa. Vaikka osa palasi Stalinin kuoleman jälkeen kotiseudulleen, he asuvat hajanaisina pesäkkeinä miljoonakaupungin ympäristössä eikä Inkeristä sosiaalisena ja kulttuurista yhteisönä voida puhua. Inkeriläisaktivistien mielellään liputtama ”Koti-Inkeri” on virtuaalinen käsite.