Toksovan kirkko 1900-luvun alkuvuosina.
Toksovan kirkko vuonna 2008.
Toksovan kylät
Autio, Auvola, Haapaoja, Halosi, Himakkala, Hittola, Hännikäinen, Iso Kiurunmäki, Kaukola, Kiuru, Koivukylä, Kopittala, Kujala, Leppisaari, Oinaala, Osselki, Poroskylä, Puhilanmäki, Purnu, Rantala, Rappula, Rohma, Sepänsuo, Särky, Taskunmäki, Toksova, Uusi-Miina, Vaarakkala, Vanha-Miina, Vartiamäki, Vehkoja
Mäkikunnat
Asikka, Hannula, Huttunen, Hovimäki, Kelomäki, Kempinmäki, Kesämäki, Korosenmäki, Kuismala, Kärpänmäki, Lamperi, Moisionmäki, Mustosenmäki, Nokelaismäki, Pelkosi, Pieni Kiurunmäki, Pokkisenmäki, Putkosenmäki, Rajala, Rouhiainen, Suvenmäki, Tarkiainen, Tarrinmäki, Vilikoukku, Vilkkilä
Toksova oli aikoinaan Pohjois-Inkerin suurimpia suomalaispitäjiä. Se mainitaan ensimmäisen kerran 1500-luvulla. Inkerinsuomalaisia oli 5 680 vuonna 1928. Väestö oli äyrämöisiä. Osa seurakuntalaisista pakkosiirrettiin Neuvostoliiton sisäosiin vuonna 1936. Osa joutui toisen maailmansodan aikana Leningradin piiritykseen ja evakuoitiin eri puolille Neuvostoliittoa vuonna 1942. Jatkosodassa Toksova siirtyi väliaikaisesti suomalaisten haltuun. Vasta Stalinin kuoltua 1953 heillä oli mahdollisuus palata takaisin. Koirankakankaalle on pystytetty muistomerkki vainoissa teloitetuille menehtyneille.
Toksovan kirkonkylä vuonna 2007.
Toksovan kirkonkylän pääkatu.
Toksovan seurakunta (ennen Korpiselkä) perustettiin noin vuonna 1628. Toksovan kirkko sijaitsi aluksi Luuppolan ja Vartiamäen välissä, mutta venäläiset polttivat sen vuonna 1704. Kivinen 1 135-paikkainen Pyhän Aleksanterin kirkko valmistui 1887. Vanhasta puukirkosta rakennettiin pappila. Kirkko suljettiin vuonna 1936 ja muutettiin kulttuuritaloksi. Toksovan kirkon entistäminen aloitettiin ja kunnostettu kirkko vihittiin käyttöön 2. adventtina 1994. Kirkko on yksi Inkerinmaan kauneimpia rakennuksia. Seurakunnassa on jäseniä muutama sata. Toksovan ortodoksikirkko on pyhitetty arkkienkeli Mikaelille.
Toksovasta ovat kotoisin runoilija ja kansanperinteen tutkija Unelma Konkka (Katri Korvela), kirjailija Juhani Konkka, Toivo Pappinen, Paavo Räikkönen, Sulo Räikkönen ja Antti Tiittanen, laulaja Arvi Kemppi, taidemaalari Elma Haikonen ja arkkitehti Anri Alanne.
Hyppyrimäki Toksovan kirkonkylässä.
Näkymä Toksovan kirkon tornista Hepojärvelle.
Toksovassa toimi 1900-luvun alkuvuosina maamiesseura, jonka esimiehenä toimivat S. Lensu ja S. Kiiski. Raittiusseura perustettiin vuonna 1906 ja vuonna 1909 osuuskauppa Luuppolaan. Kolmen vuoden kuluttua eli vuonna 1912 osuuskauppoja oli jo seitsemään.
Vuosina 1917–1919 Toksovassa toimi Pohjois-Inkerin Kansanopisto.
1920–1936 muodostettiin suomenkielinen Kuivaisin (Toksovan) piiri. Siellä ilmestyi suomenkielinen lehti ”Toksovan kolhosnik”. Vuonna 1930 Toksovaan perustettiin Murtaja-kolhoosi.
Himakkalan kylä vuonna 1911.
Tie Himakkalaan vuonna 2012. Kylään ei ollut autolla pääsyä.
Kaukolaan rakennettiin vuonna 1927 hyppyrimäki.
Rappulan kylä tunnetaan inkeriläisen kansantanssin keskuspaikkana. Röntyskä-ryhmä/Röntyskät/ vaikutti siellä vuodesta 1978 aina 2000-luvun taitteeseen.
Rappulan Röntyskät 1980-luvulla.
Mummoja Kuismalan torilla vuona 1987.
Röntyskäksi kutsutaan inkeriläistä piiritanssia, jota on tanssittu ainoastaan Pohjois-Inkerissä: Toksovassa, Parkalasa, Lempaalasa, Vuoleella ja Miikkulaisissa. Röntyskä-tansseille on ominaista päristely eli jalkojen nopea polkeminen lattiaan. Laulujen sanat liittyvät nuorten elämään: kiusoittelua ja napakkaa huumoria rakkauteen liittyvien teemojen ympärillä. Perinne elää virkeimmin Toksovan Rappulassa. Entisestä Rappulasta on säilynyt vain muutamia inkeriläistaloja. Laboratoriohiirten ja -rottien kasvattamiseen erikoistunut laitos on kylän keskeinen työnantaja ja entisten talojen tilalle nousi neuvostoaikana kerrostaloja.
Röntyskäperinteen keskeinen hahmo oli vuonna 1925 syntynyt Hilma Biss (k. 1996). Röntyskälaulut eivät olleet täysin päässeet unohtumaan evakkotaipaleilla, vaan niitä laulettiin karkotuspaikoillakin. Toinen keskeinen hahmo oli musiikinopettaja Viola Malmi, joita röntyskätanssit alkoivat kiinnostaa. Vuonna 1976 ollessaan kansanperinteen keruumatkalla Rappulassa hän vetosi paikallisiin osaajiin ja näin Röntyskä-ryhmä syntyi.
Ryhmän riemukas esiintymistapa valloitti yleisön. Röntyskät esiintyivät kotimaan lisäksi kaukaisemmissa Neuvostotasavalloissa ja 1990-luvulla useita kertoja myös Suomessa. Röntysköjen kantavien voimien alkuvoimainen ilmaisutapa ei siirtynyt nuorempiin polviin. Vaikka yritys röntyskäperinteen säilyttämiseen olikin olemassa, nuorten jalkatyöskentelyssä ei ollut entistä kipakkuutta. Tätä nykyä Röntysköjen tarina on lopussa.
Suomeen siirtyneiden paluumuuttajien keskuudessa on syntynyt röntyskä-perinnettä vaaliva Tuulistullaa-ryhmä, joka on tanssinut vuodesta 2000 lähtien. Ryhmä on nykyisin rekisteröitynyt omaksi yhdistykseksi.
Toksovan murre
”Mie olim piikatyttö. Miul ei ommaa talloo olt vakinaista. Mie pieneks jäin, ko äit ja isä kuoliit. Mie jo yheksäst vuuves läksin itsejäin elättämmää. Miult isä kuol, miul tais olla kolm vuotta Sit miul ol yheksän vuotta, ko äit kuol. Sit ko äit kuol, sit naapurin emäntä otti miut likaks ja mie kasvoin heil neljäätoist vuotee ast. Hyö ko läksiit heinäniityl, mium pit lasta katsoo, lattijat pyyhkii, astijat pessä. Minnuu ain sannoit likka-Mariks. Miul tul neltoist vuotta, mies sanoin: ”Mie lähem piijaks.” Hyö sannoit: ”Älä mää, ole meil, myö siul käyvvää maksamaa palkkaa.” Siihen ast hyö ei maksaneet, muutko syöttiit ja nututtiit. Mie sanoin: ”Em mie käy teil olemaa, teil sannoot ain likka-Mariks”.
(Mari Olkkonen, s. 1907. Poroskylä, Toksova. Elettinpä ennen Inkeris. Mullonen, 2004)