Luonninihanalla paikalla, Suomenlahden rannalla sijainneeseen Tyrön seurakuntaan kuuluivat paitsi Tyrö, myös Kuusojan eli Pietarhovin ja Kaarostan eli Oranienbaumin alueilla asuvat inkerinsuomalaiset.
Lisää Tyröstä Inkeri-kanavalla
Seutu eroaa ella monella tavoin Inkerin muista alueista. Tyrön palatsirannikolla ei ruis lainehtinut laakeilla viljapelloilla eivätkä karjankellot kalkattaneet samalla tavoin kuin muualla Inkerissä. Suomalaisasutus sulloutui keisarien, kreivien, ruhtinaiden ja rikkaiden kauppiaiden rakentamien palatsien ja kartanoiden väliin jääneisiin kyliin ja loitommalle ranta-alueesta. Kuvassa Aune Kämäräinen.
Tyröstä itään on suihkulähteistään kuuluisa Pietarhovin palatsialue. 1700-luvun alussa sinne ryhdyttiin rakentamaan tsaarille kesäasuntoa ja paikasta kasvoi vähitellen yksi Venäjän suurimmista palatsi- ja puistoalueista. Pietarhovin pinta-ala on noin tuhat hehtaaria. Se oli Venäjän vallankumoukseen saakka keisarillisen palatsin lisäksi palvelusväen, henkivartiokaartin upseerien ja sotilaiden asuttama pikkukaupunki. Palvelusväen joukossa oli myös inkerinsuomalaisia. Toisen maailmansodan saksalaismiehityksen aikana pahoin tuhoutunut palatsi- ja puistoalue on sodan jälkeen rakennettu pääosin ennalleen.
Pietarhovi tuli pidemmälläkin asuville inkeriläisille tutuksi ja myös vapaa-ajan retkikohteeksi. Kuvassa tuutarilainen Neuvosen perhe on Pietarhovissa palkintomatkalla vuonna 1930. Neuvosen perheorkesteri oli menestynyt musiikkikilpailuissa ja saivat palkinnoksi matkan Pietarhoviin.
Tyrön seurakunta
Inkerinsuomalaisten puheessa Tyrö (Martyškino) on yhtä kuin Tyrön luterilainen seurakunta, jonka komea Pyhän Johanneksen kirkko sijaitsee kauniilla paikalla aivan Suomenlahden rannikon tuntumassa. Nikolai I:n aloitteesta rakennettu 700-paikkainen kivikirkko valmistui vuonna1831. Jäseniä seurakunnassa oli vuonna 1928 7 900. Siihen kuului myös Retusaari eli Kronstadt. Sulkemisen jälkeen vuonna 1936 rakennus toimi elokuvateatterina.
Väestö oli enimmäkseen äyrämöisiä. Osa väestöstä jäi toisessa maailmansodassa Leningradin piiritykseen. Saksalaisten miehitysalueelle jäänyt osa siirrettiin Suomeen vuonna 1943. Inkerin ensimmäinen kirjasto perustettiin Tyröön vuonna 1850. Palokunta aloitti toimintansa vuonna 1876.
Neuvostoliiton romahduksen jälkeen Tyrön seurakunta perustettiin uudelleen ja kirkko saatiin takaisin 1991-ja kunnostettiin.
Inkeri-lehdessä vuonna 1890 nimimerkki Tyröläinen kuvailee kotipaikkaansa:
”Tämä kylä vivahtaa hiukan kaupungin tapaiselta. Täällä löytyy viisi katua, asianmukaisilla nimityksillä, kaksi kirkkoa, vanhempi suomalaisluterilainen, ja toinen oikeauskoinen, vasta viime keväänä pyhään toimeensa vihitty. Kaksi liha ja kaksi ruokatavarapuotia, toinen talveksi suljetaan. Kolme olutkauppaa. On vapaaehtoisen palokunnan rakennus, asianomaisen tornin kanssa, jossa kesällä lyödään tuntikelloa ja päivälläkin kerran, kahdentoista aikana. Palokunta omistaa kolme suurempaa ja kaksi pienempää ruiskua ja paljon muuta asiaan kuuluvaa kalua, yhteensä noin kolmen tuhannen ruplan arvosta.
Jäseninä kunnassa ovat hovien omistajia ja kesähovilaisia ja kaikki kylän talolliset. Toimiva johto on ollut jo toistakymmentä vuotta talollisen Juoseppi Tiisnekan käsissä, mutta nimellisenä on ollut hovin omistaja tai kesähovilainen.
Sitten on toista sataa maahovia, joissa kaikissa kesänajalla asuu tiheään hyyryläisiä. Kylän omia talonnumeroita on 80. Mutta suomalaista koulua ei ole. Nimimerkin taakse kätkeytyy opettaja, lukkari ja lehtimies Abram Tiisnekka. joka toimi jonkin aikaa vuonna 1868 Oranienbaumiin avatun Rapalan koulun opettajana. Tiisnekka oli alueellaan yksi merkittävistä ja arvostetuista inkeriläisistä henkisistä johtajista.
Yleisinkeriläiset laulujuhlat
Toisena helluntaipäivänä vuonna 1908 pidettiin neljännet yleisinkeriläiset laulujuhlat Tyrössä sateisessa säässä. Juhliin osallistui 12 kuoroa yhteensä noin 300 laulajaa. Esiintymisten lisäksi kuorot kilpailivat keskenään eri sarjoissa. Yleisöä noin 2 000 henkeä.
Ensimmäisenä juhlapäivänä laulajat ja soittajat kokoontuivat Tyrön kirkon puistoon, josta juhlakulkue lähti varsinaiselle juhlakentälle Porilaisten marssin tahdissa. Seminaarin kööri kajautteli useampia lauluja, joita yleisö runsaasti palkitsi ja useampia täytyi laulaa kahdesti. Kun kaikki laulajat, soittajat, osanottajat ja muut asiaan kuuluvat henkilöt lavalta oli valokuvattu, päättyi ensimmäisen päivän ohjelma siihen.
Stelnan palatsi
Nuolijoen varrella Strelnassa on suuriruhtinas Konstantinovin vuonna 1720 rakennuttama barokkityylinen palatsi korkealla mäellä. Pietari Suuri halusi rakentaa Pietarin tuntumaan oman Versaillesinsa, mutta haaveeksi se jäi, sillä silloisilla tekniikoilla ei pystytty pumppaamaan riittävästi vettä suunniteltuihin suihkulähteisiin. Palatsi oli keisariperheen hallussa vallankumoukseen saakka, jonka jälkeen siellä toimi mm. sanatorio ja koulu. Se raunioitui pahasti toisessa maailmansodassa, mutta on nyt entistä ehompi. Vuosina 2001–2003 restauroitu palatsi toimii kongressikeskuksena. Siellä järjestettiin vuonna 2006 mm-G8-maiden johtajien huippukokous. Palatsi on myös Unescon maailmanperintökohde.
Vallankumouksen jälkeen osa valtavan palatsin suurista saleista muuttui luokkahuoneiksi. Oli vaaleansininen ja vaaleanpunainen marmorisali.
Oranienbaum
Oranienbaum, nykyinen Lomonosov, on palatsirannikon länsipäässä. Osa aristokraateista eli kartanoissaan ja datsoissaan ympärivuotisesti, suuri osa oli kesähovilaisia.
Yksi monista oli Mashalskin hovi, joka kiersi historiansa aikana monissa käsissä. Hovin omistajien historia on mielikuvituksellinen. Viimeisiä olivat Katariina II aateloiman tehtailija Bataschevin veljesten jälkeläiset.
Inkerilehden toimittajan mukaan molemmat olivat omituisia olentoja.
Bataschevit olivat 1700—luvun lopussa äkkirikastunut suku, joka omisti Venäjän suurimmat tykki- ja asetehtaat ja paljon muuta. Tutut messinkiset samovaarit ovat myös Bataschevin tehtaiden tuotantoa. Omaisuus veti vertoja suurimmille ruhtinassuvuille. Batacheveja oli moneen lähtöön. Veljeksistä Andrei oli luonteeltaan oikea piru ja lisäksi vimmattu kourija. Hän ei vitkastellut, kun vastaan tuli silmiin sopiva nainen. Työntekijöitään, orjiaan, hän rankaisi erityisen julmilla tavoilla, mm. riiputtamalla rankaistavaa löysässä hirressä tuskan pidentämiseksi, niin että uhrin varpaat hipovat juuri ja juuri maata. Veljensä Ivan oli luonteeltaan hiljainen. Hänen pahin intohimonsa oli vaatteiden saksiminen pieniksi tilkuiksi. Ivanilta yritettiinkin piilottaa sakset, ettei hän olisi leikellyt kalliita vaatteitaan.
Inkeriläiset joutuivat tekemisisiin yläluokan kanssa eri tavoin, myös virallisissa yhteyksissä. Vuonna 1913 suoritettiin maanjaon tarkistus, josta Neva-lehdessä on seikkaperäinen selostus.
Tyrössä vierasteli korkeita herroja Maanjaon tarkistustapahtumassa, kun kuvassa oleva, lääninkuvernööri kreivi Adlerberg saattojoukkoineen, johon kuuluivat mm. kreivi Sievers, upraavan esimies paroni von Osten-Sacken suvaitsi pistäytyä Laitilan koululla. Paikkakuntalaiset olivat rakentaneet korkeiden herrojen kunniaksi juhlaportin ja pari vanhaa isäntämiestä tarjoili vieraille leivät suolat. Yllösen talolla pidettiin päättäjäiset. Kaikki sujui hyvin. Herrojen mentyä ruvettiin nautiskelemaan tähteiksi jääneitä herkkuja ja viinoja, josta kaikesta kehittyi jälkinäytökseksi vähemmän kaunis tukkanuotan veto ja nyrkkisota.
Ahikontu
Samuli Paulaharju poikkesi valokuvausmatkallaan 1911 Ahikontuun ja piirteli siellä riihiä ja saunoja. Hän kirjoittaa: Kylä mäellä. Suomenlahti ja ranta etäällä. Kylässä useita olkikattotaloja toiset tien suunnassa toiset poikki tiehen. Puuistutuksia talojen vieressä tien puolella, kuten muissakin kylissä).
Ahikonnun lapset pääsivät poseeraamaan Paulaharjulle kyläraitilla. Ilmeistä päätellen isompi pojista on kylän kingi. Kenties koulumatkalla, salkku kädessään ja vaikuttavan kokoiset kengät jalassaan. Kasvunvaraa riittää muutamiksi vuosiksi DIA 39
Entinen asutus on hävinnyt. Ahikonnun naapuriin Ylikylään on pystytetty Tyrön saartorenkaan muistomerkki.
Tunnettuja tyröläisiä
Toimittaja, sanomalehtimies lukkari Abram Tiisnekka
Nikolai Guli
Tyrön Usinkonnusta oli kotoisin taidemaalari Nikolai Guli (Huli) (1936–2008). Valmistuttuaan Viron taideinstituutista vuonna 1962 Nikolai toimi Taidekorkeakoulussa opettajana ja vuodesta 1985 dosenttina. Nikolai Guli oli mestarillinen muotokuvamaalari ja hänet tunnetaan myös asetelmista. Suomessa hänen tunnettu teoksensa on akateemikko Pertti Virtarannan muotokuva Helsingin yliopistossa. Tutustuin Nikolaihin Inkerin kulttuuriseuran taideleireillä Pyhtään Kaunissaaressa, jossa hän toimi kunnioitettuna mentorina nuoremmille taiteen harjoittajille.
Tyrön kylät
Ahinkontu, Ahokylä, Aliskala, Asikkala, Autio, Haisevaisi, Halosi, Hanttula, Hiukankylä (Pieni Piutusi), Hovinmätäs, Hännisi, Kangas, Kapakanmäki, Kasukanmäki, Kirppula, Kukkosi, Kuusoja, Kylänpää, Käkösi, Lankila, Latikan Soikkina, Latikan Suokas, Lautakota, Leppäsi, Liiha, Liikosi, Liimosi, Lukkala, Löytysi, Mielisi, Mustaoja, Mustasuu, Myllysi, Nastola, Notkola, Penikkala, Pieni Seppälä, Piutusi, Pohjoisi, Porsas, Pronna, Reijola, Riikola, Ristikylä, Roitsa, Sahamylly, Seppälänmätäs, Simonkontu, Tammenkontu, Teppois-Soikkina, Teppola, Tieriikola, Tujusi, Tyrönkylä, Usinkontu, Vahviaisi, Vanhakontu, Vihkola, Yhinmäki, Ylikylä