Kelton kauppakeskuksen vieressä oleva lampi on kunnostettu virkistyskäyttöön.
Kelton keskustan ostoskeskus, jossa on myös elokuvateatteri ja keilahalli sekä Big Ben-tyylinen kellotorni.
Keltto sijaitsee noin 12 kilometriä Pietarista itään Laatokalle päin. Asuikkaita on noin 10000.
Keltto oli väkilukunsa puolesta Inkerin suurimpia pitäjiä. Jo vuonna 1928 Kelton seurakunnassa oli 8 150 jäsentä. Suomalaisväestö evakuoitiin Leningradin piirityksestä eri puolille Neuvostoliittoa vuonna 1942. Pieni osa on myöhemmin palannut takaisin entisille kotiseuduilleen.
Kolpinan kylässä on myös Inkerin kirkon J. S. Laurikkalalle nimitetty teologinen instituutti. Sen vieressä on alkujaan inkeriläisvanhuksille rakennettu palvelutalo, jossa nykyisin asuu pääasiassa venäläisiä vanhuksia. Inkeriläisiä vanhuksia ei enää palvelutaloon ole tullut.
Kelton ensimmäinen suomalainen koulu perustettiin vuonna 1856 hoviherra Aleksander Tseglokovin lahjoittamalle tontille. Raittiusseura syntyi vuonna 1887 kirkkoherra J. W. Murmanin toimesta. 1900-luvun alkuvuosina paikkakunnalla toimi myös M. Ruotsin johtama maamiesseura ja vuonna 1903 perustettu palokunta. Vuonna 1912 Keltossa toimi 12 osuuskauppaa. Yksi Inkerin vanhimmista oli Virkkilässä.
Aikaisemmin Kelton keskustassa sijainnut ortodoksikirkko. Nykyisinkin kylässä on tsasouna.
Vuonna 1907 Keltossa pidettiin suuret raittiusjuhlat ja viidennet yleisinkeriläiset laulujuhlat vuonna 1910. Esiintyjiä oli 250 ja yleisöä yli 2 000.
Keltossa pidettiin juhannuksena 1989 ensimmäiset inkeriläiset kesäjuhlat perestroikan jälkeen. Juhlille saapui tuhansia inkeriläisiä läheltä ja kaukaa.
Keltto tunnettiin perunapitäjänä.
Kelttolaisia perunapelloilla 1900-luvun puolen välin paikkeilla.
Keltossa maaperä oli hiekkaista ja perunanviljelyyn sopivaa. Sadonkorjuun aikaan yhdessä ainoassa kelttolaistalossa saattoi olla töissä 30–40 suomalaista kausityöntekijää Raudusta ja Muolaasta.
Kelttolaiset isännät harjoittivat myös ”kullanajoa” Pietarista eli ajoivat pelloille lantaa. Matkalle lähdettiin aikaisin aamulla perunakuorman kanssa ja palattiin illalla kultaa tynnyrissä ja taskussa. Tavara saatiin Pietarista ilmaiseksi ja useimmiten siitä jopa maksettiin muutama rupla.
Tarinan mukaan kelttolaiset miehet olivat tulossa Pietarista iltahämärissä pitkät kauhat sojottaen. Kesken matkan kasakkapartio pysähdytti kultakaravaanin epäillen vallankumouksellisten joukkojen olevan liikkeellä. Eversti alkoi kuulustella miehiä ja vaatia kulkulupaa. Asian todellisen laidan paljastuttua kasakka sylkäisi maahan ja jätti enemmät tarkastukset sikseen.
Kuuluisia kelttolaisia ovat:
Mari Kajava, Juhani Jääskeläinen, Katri Kukkonen, Anna ja Aleksanteri Parkkinen Aarne Kuukauppi,Lyyli Ronkonen ja Maria Mullonen. Myös kirkkoherra Juhani Jääskeläinen oli kotoisin Keltosta.
Keltossa toimi myös Ivan Petrovitš Pavlov, joka tutki neurologiaa vuonna 1926 perustetussa tutkimuslaitoksessaan, jossa hän teki kuuluista koirakokeensa
Kirkko otettiin seurakunnalta pois 1939 ja se purettiin 1941 ja puutavara käytettiin raaka-aineeksi ampumahautoihin. Seurakuntalaiset kokoontuivat vielä tämän jälkeen muun muassa jumalanpalveluksiin vanhalla hautausmaalla kirkon lähellä.
Keltossa toimi Ivan Pavlov, joka tutki neurologiaa vuonna 1926 perustetussa tutkimuslaitoksessaan. Kuuluisin hänen tekemistään testeistä tunnetaan nimellä Pavlovin koirat. Pavlovin asunto on museo, jonne pääsee tilauksesta.
Kelton pohjoispuolella Pietarista Seuloskoin kaupungin kautta Laatokan rantaan kulkee Elämän tie, joka vuosina 1941–1943 yhdisti saksalaisten piirittämän Leningradin maan pääosaan. Elämän tietä pitkin piiritykseen joutuneille tuotiin ruokaa ja tätä tietä pitkin maaliskuussa 1942 inkeriläiset karkotettiin piirityksestä Siperiaan. Elämän tien varrella on runsaasti muistomerkkejä ja Laatokan rannassa on museo.
Kelton kylät
Ala-Kalttina, Ansareinmäki, Autio (Pappilanautio), Tuprova, Haapoja, Hirvonen (Hirvosi), Hännikäinen, Häsälä, Jaanila, Jorohkova, Kankurinmäki, Kanninen, Karjalankylä, Keltto, Kirkonpelto, Kolpina, Korkkina, Koski, Likolampi, Maaslova, Mustapää, Määhnälä, Ollikkaismäki, Orava, Pieni-Manuskala, Poru, Puntala, Pustoska, Rosmittala, Saakrova, Sarvela, Seltsoi (Voeikovo), Suoranta (Suoranda), Suuri-Manuskala, Tauru, Tokkari, Valittula, Vanhakylä, Virkkilä, Ylä-Kalttina
Kelton murre
”Rotinat olliit. Naine ko synnytti, etenkii minja ko synnytti ensimmäisen lapsen, koko suku tulliit rotinoil. Paistettii roppeen täytyvet piirakat, niitä pit olla neljä. Olliit suuret puhtaat louhkat korit, ne piirakat niihe ja sit käytii rotinoil. Ol sellanen kansan sanontatapa: ”Suu niin sorjast, ko rotinoil männes.” A sit ko mäntii talloo katsomaa pientä, vietii piirakat. Ja sit siihe talloo kanettii niitä piirakkoi, jot lieneetäks ne kaik kerinneet syyväkkää. Kaik sukulaiset tulliit piirakkakorin kans. Kaik vua tahtoit välleempää, ko synty laps, ni välleempää. Välist olliit monet yhtä aikaa, ei sitä huolint jot suntai tai mitä, milloin kuka jous. ”
(Mari Kajava, s. 1908, Orava, Keltto. Mullonen: Elettiinpä ennen Inkeris, 2004).