Olet sydämellisesti tervetullut tutustumaan inkeriin ja inkeriläisyyteen!
Miikkulainen
Laatokan rannalla sijaitseva Miikkulainen oli Inkerin rajapitäjiä. Naapureina olivat Lempaala ja Vuole, Suomen puolella Metsäpirtti ja Rautu.
Rakennusten ja niiden asukkaiden kuvaajana kunnostautunut Samuli Paulaharju viehättyi ilmeisestikin Laatokan rantojen kauneudesta, koska häneltä on useampikin maisemakuva Miikkulaisista.
Paulaharju kuvailee kenttäpäiväkirjassaan: ”Yläkylä, jossa kirkko, iso kylä. Lävitse juoksee pieni joki Laatokkaan. Useimmat talot enimmäkseen jokivarrella tiheässä ryhmässä. Riihet ylimpänä kylän reunassa pitkin kylän laitaa.”
Miikkulainen kärsi taisteluista Inkerin kansannousun aikana vuonna 1919, ja suurin osa asukkaista pakeni Suomeen. Osa palasi takaisin, mutta joutuivat jo 1930-luvulla lähtemään uudelleen, kun Miikkulainen tyhjennettiin inkeriläisistä Stalinin aikana. Nykyisin Miikkulainen on sotilasaluetta, jonne on vaikea päästä.
Miikkulaisen seurakunta perustettiin vuonna 1708. Miikkulaisten vanha kirkko paloi vuonna 1919 ja uusi valmistui 1927 ja kirkko suljettiin vuonna 1933. Kirkko sijaitsi Yläkylässä.
Miikkulaisen seurakunta perustettiin vuonna 1708 ja kirkko suljettiin vuonna 1933.
Vuodesta 1863 seurakunnassa toimi köyhäin kassa, jonka varoilla ylläpidettiin köyhäintaloa.
Elinkeinot
Maatalous oli tärkeä elinkeino. Miikkulaisista vietiin maitoa aina Pietariin asti. Miljoonakaupungin toreilla kaikki meni kaupaksi. Monilla inkeriläisillä maitoämmillä oli omat perheet, joille maito viettiin.
Kolhoosiaikana lehmiä riitti lypsettäväksi. Talonpojat saivat itse pitää kaksi lehmää. Niistäkin riitti maitoa myyntiin. 1920-luvun lopulla tilanne kiristyi, kun omien lehmien tuotannosta piti luovuttaa yhä suurempi osuus kolhoosiin.
Laatokan rannan pitäjässä kalastettiin. Metsien hyötykäyttö kutistui sienestykseen, sillä maat kuuluivat keisariperheelle, eikä metsistä saanut kaataa puita. Myös metsästys oli kielletty. Tsaari aikana maat kuuluivat kreivi Aleksandr Tolstoille.
Miikkulaisissa oli myös ammattikalastajia. Kalastusalukset olivat mieluummin veneitä kuin laivoja.
Neuvostoaikana Miikkulaisissa toimivat Kalastusartelli Punainen Auloga ja Rajatuki.
Kulttuuriharrastuksia
Kulttuuriharrastukset kukoistivat. Opettaja Iisakki Monosen johtama Miikkulaisten sekakuoro esiintyi Kolppanan laulujuhlilla vuonna 1913. Inkeriläisten laulujuhlia järjestettiin vuoteen 1918 saakka.
1919 kansannousu
Vuonna 1919 Pohjois-Inkerissä käytiin aseellisia taisteluja. Suomeen vallankumouksen jälkeen paenneet inkeriläispakolaiset yhdessä suomalaisten heimoaktivistien kanssa haaveilivat itsenäisestä Inkeristä ja suunnittelivat hyökkäystä Pietariin Pohjois-Inkerin vapaajoukkojen voimin ja everstiluutnantti Georg Elfvengrenin johdolla. Rajan pinnassa olevat inkeriläiskylät poltettiin maan tasalle ja ihmiset pakenivat Suomeen. Osa palasi takaisin Tarton rauhan jälkeen.
Tapahtumia katsotaan ja arvotetaan eri tavoin näkökulmista riippuen. Miikkulaisissa vietettiin 28.7.1922 vuoden 1919 kapinassa kaatuneiden punasotilaiden muistoksi ”verijulhlaa”, josta tämä yllä oleva kuva on otettu.
Toivo Rännäli
Miikkulaisista kotoisin ollut Toivo Rännäli oli ansioitunut kuvataiteilija, jolle on myönnetty mm. Venäjän kansantaiteilijan arvonimi itsensä Jeltsinin kädestä ja akateemikon arvonimi. Hänen taulujaan on Venäjällä 38 taidemuseon kokoelmissa ja monissa merkittävissä taidemuseoissa ja yksityiskokoelmissa kaikilla mantereilla.
Miikkulainen nyt
Autioituneessa Miikkulassa voi nähdä vanhoja bunkkereita. Siviiliasutusta siellä ei ole. Miikkulainen on suljettu sotilasalue, jonne turisteilta on pääsy kielletty. Sen sai kokea myös Miikkulaisissa syntynyt Elma, kun sotilaan vartioima puomi ei sitkeistä suostutteluista huolimatta hievahtanutkaan. Neuvostoaikaa puomit saattoivat nousta muutamalla Marlboroaskilla. Autioituneessa
Miikkulaisten kylät
Yläkylä (Verhniye Nikuljasi), Alakylä (Nižnie Nikuljasi), jossa oli 137 taloa ja 548 asukasta, joista 539 inkeriläisiä., Nässi (Njasino), Nuossova, Toserova, Salokylä ja Sokelova
