Matkailija eksyy Moloskovitsaan harvoin, vaikka kylä sijaitsee rautatien varrella. Myös Paulaharju ohitti Moloskovitsan seudut muutamalla ylimalkaisella maininnalla valokuvausmatkallaan vuonna 1911. Moloskovitsassa hän innostui valokuvaamaan vain kirkon.
Katso myös kuvatarina Moloskovitsasta YouTuben Inkeri-kanavalta.
Paulaharju kirjoitti ”Moloskovitsasta Simetsin kylään. Välillä Palovitsa, Rolloska, Himmaisi, Lahisi, Iljussa. Rollakan ja Polovitsan välillä hautakumpuja. Iljussassa pyhä tsasouna, johon suuret pyhiinvaellusretket tehdään joka vuosi heinäk. 27.-28 p:nä. Juhlaa jo valmistettiin. Kylässä neljä suomalaista taloa.”
Moloskovitsan kylistä suurin osa oli suomalais-venäläisiä sekakyliä. 1800–1900-luvulta. Simetsan seutu Keski-Inkerin ylängöllä on historiallisesti ollut etupäässä venäläisten asuttamaa, joskin siellä oli myös virolaisia ja he muodostivat asukkaiden enemmistön. Muutamat kylässä asuvat inkerinsuomalaiset kuuluivat Moloskovitsan luterilaiseen seurakuntaan.
Nykyisin Taajamassa on puolisentoista tuhatta asukkaita.
Moloskovitsan seurakunta
Saksalaisten Moloskovitsaan vuonna 1632 rakentama valkoinen kivikirkko, Valkeakirkko, seisoi korkealla ja näkyvällä paikalla. Vuonna 1877 kirkko sai talonpoika Mikko Harjun kustantaman kellotornin. Vuonna 1900-luvun alussa tehdyssä remontissa myös kirkon jyrkkää kattoa madallettiin.
Vuonna 1905 seurakunnassa oli suomalaisia noin 2 400 henkeä, virolaisia noin 2 000 ja 50 saksalaista. 1800-luvun lopulta alkaen Moloskovitsan seudulle muuttaneille virolaisille uudisasukkaille järjestettiin vuodesta 1874 lähtien vironkielisiä jumalanpalveluksia.
Moloskovitsan kirkko suljettiin 1937 ja rakennusta käytettiin kerhotalona. Nykyisin kirkosta on jäljellä vain rauniot. Inkerin kirkon 400-juhlavuoden päätapahtuma lauantaina 30.7.2011 kokosi Moloskovitsan kirkon raunioille viitisen sataa juhlijaa.
Moloskovitsan alueella Bessedan kylässä on yhä vieläkin pystyssä ikivanhoja kiviristejä. Kiviristit ovat melko yleisiä Venäjällä. Tämä Bysantin perinne levisi 1400-luvulla Novgorodin alueelle. Pessetassa ristejä on kerätty paikallisen tsasounan vierelle ja myös -hautausmaalle. Kirkkoslaaviksi kirjoitetut tekstit pystyy yhä lukemaan.
Pessetassa oli myös metelimättäitä, pronssikaudelta peräisin olevia hautakumpuja, joiden alla on usein kammioon haudattu ruumis.
Vrudan kylän läpi virtaa noin 60 kilometrin pituinen samanniminen Laukaajoen sivujoki, joka saa alkunsa muuta Keski-Inkerin ylängöltä. Vruda ei ole mikään mahtava virta, mutta ei ihan purokaan, keskimääräinen leveys on 14 metriä. Joelle on kaivettu Smerdovitskoje -tekojärvi.
Vrudassa kulkijaa odottaa yllättävä näky. Entisen kalkkikivilouhoksen polttouunit ovat kuin rivi budhalaisia stupoja, joihin voisi ryömiä mietiskelemään elämän suuria kysymyksiä ja valaistumaan.
Ennen Venäjän vallankumousta Vrudan louhoksessa kaivettiin kalkkikiveä ja kiveä poltettiin näissä kuudessa uunissa 1000 asteen kuumuudessa, jolloin kalkkikivi muuttui kalkiksi. Kaivostoiminta on lakannut aikoja sitten ja louhos on osittain veden vallassa.
Vrudassa on myös kaunis Jumalansynnyttäjän kuolonuneen nukkumisen kirkko. Aikaisemmin kylässä oli kirkon lisäksi tislaamo ja kauppa. Kylän suomalaiset olivat savakoita.
Sirkkovitsa
Pietarista Riiaan kulkevan tien varrella olevassa Sirkkovitsan kylässä on vanha postiasemarakennus, jossa aikoinaan voivat sekä ajurit että hevoset levätä, jopa yöpyä.
Sirkkovitsasta oli kotoisin upporikas kreivi Nikolai Demidov. Hän peri isänsä teollisuusimperiumin vain 15-vuotiaana. Hän hoiti asioitaan leväperäisesti, ja hänet asetettiin valvontaan.
Niinpä Nikolaista tehtiin diplomaatti. Pariisin aikana hänestä tuli kiihkeä Napoleon I: n kannattaja. Mutta kasvavat poliittiset jännitteet pakottivat hänet takaisin Venäjälle vuonna 1812. Demidov rahoitti yhtä tsaarin armeijan jalkaväkirykmenttiä, joka taisteli Napoleonia vastaan kuuluisassa Borodinon taistelussa.
Demidovin muistomerkki on Sirkkovitsassa.
Vanhetessaan Demidov viisastui ja teki rahoillaan monenlaista hyvää. Hän rahoitti mm koulujen, sairaaloiden ja muiden hyväntekeväisyysjärjestöjen perustamista. Hänellä oli myös valtava taidekokoelma, johon kuuluvia kreikkalaisista ja roomalaisia veistoksi on nyt Eremitaasissa. Viimeiset vuotensa hän asui Italiassa. Toscanan suurherttua Leopold II: n asetuksella 23. helmikuuta 1827 Demidov nimitettiin ”San Donaton kreiviksi”. Hänelle on pystytetty muistomerkki myös Oltrarnoon ”Piazza Demidoff” -aukiolle
Näyte Moloskovitsan murteesta:
Paistettii vatruskaa vorokust. Taikina pit sillail siihen sootaa tehhä, ko eij olt hiivaa kons. Sit happamee maitoo pantii sootaa ja siihen alustettii i siint tehtii. Paistittii kiukaas, vennän kiukaas meil olliit kyläs. Lanttupiirakkaa tehtii vällii. Sit ol niitä sokursvoklii, tehtii niitä paljo. Niist keitettii sellasta niiku paatakkaa. se leikottii pienmmiks, jot paremmast hautuutja pantii vennäin kiukaahe kiehumaa. Ne ko siel kiehuit, jätettii hautumaa. Ne siel hautuit, sit otettii pois ja hyväst kaikki puserrettii, jot hyö oisiit jo kuivemmat. Sit lasettii seulast läpi kertaa kaks kolmet. Sit pantii uuvest pliitan pääl, sitä ko keitettii, se saken. Se tulkii ihan niinku paatakkaa, niiku kaupast ostettu. Sitä sit syötii kakkaroin kans.
(Anna Pavlova, s. 1906. Piesovitsa, Moloskovitsa. Elettiinpä ennen Inkeris. Mullonen, 2004)
Moloskovitsan kylät
Arokylä, Himmaisi, Hottentsa eli Hotinitsa, Iljussa, Jaamanautio, Kadakylä, Kolositsa, Konohovitsa, Koritsa, Korkka, Kotina, Krääkkova, Kurski, Lahisi, Lessytsä eli Lessovitsa, Lonskoi, Lopets, Läälinä, Mertsa eli Smerdovitsa, Metana, Moloskovitsa, Niirovitsa, Nääsä eli Knäsä, Orava, Osertsa eli Oseritsa, Oventsa eli Ovenitsa, Peltola, Piäsä eli Piesovitsa, Sumska, Sääklitsa, Toikana, Tomoska, Tuuhkova, Uhkura, Uusi-Molkkutsa eli Uusi-Smolegovitsa, Vanha-Molkkutsa eli Vanha-Smolegovitsa, Vedenia, Vernitsa, Vironkylä, Voislova eli Voislava, Volpi, Vruuda eli Ruuta.