Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Kohtalo erottaa, kuva yhdistää. Inkeriläinen perhealbumi -näyttely.

kesäkuu 26 @ 12:00 - heinäkuu 31 @ 17:00

10€

Inkeriläiset joutuivat viime vuosisadalla etnisen vainon uhreiksi. Ihmiset karkotettiin pois kotiseudultaan, heitä vangittiin ja tuomittiin vankileireille. Kuolemantuomioita jaettiin herkästi etenkin kiihkeimpinä vainon vuosina 1937–38. Stalinin hullunmyllyn seurauksena perheet hajosivat ja yhteydet omaisiin katkesivat. Joskus lopullisesti. Vaikka inkeriläisten hajaannuksen alkamisesta on kulunut jo 100 vuotta, ihmiset etsivät yhä tietoja kadonneista sukulaisistaan.
Omaisten ja ystävien lisäksi myös kotipaikat ovat kadonneet. Inkerinmaa tyhjennettiin vainon vuosina ja sotien takia suomalaisväestöstä. Vain harva palasi takaisin kotikonnuilleen, entiseen kotiinsa vielä harvempi. Maatiloilleen juurtuneista talonpojista tuli ikuisia kulkureita.
Inkeriläinen perhealbumi heijastaa sirpaleita inkeriläisten kohtaloista. Valokuvat on kerätty eri maissa asuvilta ihmisiltä, joiden juuret ulottuvat Inkeriin. Valokuvien kerääminen alkoi vuonna 2004. Niistä koostettiin vuonna 2006 näyttely, joka oli esillä Pietarissa marraskuussa 2006 ja sen jälkeen Leningradin alueen museoissa. Suomessa tätä näyttelyä ei ole nähty. Nyt koostettu uusi ”Inkeriläisen perhealbumin” versio perustuu pääosin 2004–2006 kerättyyn aineistoon. Sitä on kuitenkin täydennetty myöhemmin saaduilla valokuvilla ja vastaamaan historian kulkua. Uuden näyttelyn on koonnut valtiot. tohtori Helena Miettinen.
Valokuvalla on hajalle revitylle Inkerin kansalle erityisen tärkeä merkitys. Karkotustiet kiertänyt kuva saattaa olla ainoa muisto omaisista. Repalaisenakin se kantaa rakkaita ja joskus myös raskaita muistoja. Toivomme, että näyttely avaa ikkunoita inkeriläisten ihmisten elämään ja kohtaloihin.

Näyttely on avoinna tiistaista sunnuntaihin. Maanantaisin suljettu. Museon sisäänpääsymaksu on 10/5 euroa (lapset), johon sisältyy opastus ja kahvi.

Tiedot

Alkaa:
kesäkuu 26 @ 12:00
Loppuu:
heinäkuu 31 @ 17:00
Hinta:
10€

Tapahtumapaikka

Mooses Putron kotimuseo
Karhunpääntie 101
Taipalsaari, Etelä-Karjala 54930 Suomi
+ Google Map