Maitoämmät

Molosniekkoja Lempaalasta, Pohjois-Inkeristä

Emäntä ja lehmä olivat Inkerinmaalla suuressa arvossa. He ansaitsisivat kunniapatsaan. Lehmä oli tärkein perheenjäsen, ja sitä pidettiin joka talossa. Lehmiä hoidettiin hyvin, ja lehmät lypsivät hyvin. Maidontuotanto oli perheen tärkein elinkeino.

Emännät veivät maitotuotteita kaupunkeihin, Pietariin ja Hatsinaan. Junat kulkivat, ja maitoa kannettiin selässä ”elämänsäkeissä”. Myös voilla, rahkalla ja smetanalla oli kysyntää. Monella oli Pietarissa vakioasiakkaita, joille tuore maito kannettiin suoraan keittiöön.

Lehmä kiersi mukana myös karkotusmatkoilla. Kun oma maatila kansallistettiin, perheeseen sai jäädä vain yksi lehmä. Sen maidosta riitti sekä omaan tarpeeseen että myyntiin.

Joillakin paikkakunnilla maidonkuljetusta oli organisoitu. ”Molosmiehet” – maitokuskit – veivät maitoa Pietariin pari kertaa viikossa, joskus useamminkin. Joskus jopa käytettiin hieman luvattomia keinoja. Jos maitotonkka ei tullut täyteen, asiaa autettiin lisäämällä vettä ja sikuria väriä parantamaan. Moni ei raaskinut käyttää maitoa lainkaan itse ja söi voin sijaan siemenvoita, auringonkukkaöljyä.

Kun maito oli myyty, perheelle ostettiin ruokatarpeita: silliä, sokeria, suolaa ja monenlaisia suurimoita. Miehelle ostettiin mahorkkaa, lapsille tuomisia: tyynynmuotoisia karamelleja, halvaa, prjäniiköitä ja rinkeleitä. Lisäksi ostettiin juustoa, kalaa, hyvää lihaa, vehnäjauhoja piirakoita varten sekä valkeaa votkaa ja punaista portviiniä vieraita varten. Aseman edustalla oli aina myytävänä monenlaisia herkkuja, joista äiti usein osti jäätelöä. Vaikka edessä oli pitkä matka kotikylään, he olivat onnellisia. Maito oli myyty, ja ruokatarpeet oli ostettu perheelle moneksi päiväksi.

Lehmipaimen Pokroi trubitaa karjaa kokoon Soikkolassa. Museovirasto.

Lehmien hoitaminen oli rankkaa työtä. Kevään kohokohta pitkän talven jälkeen oli yrjönpäivä, joka juliaanisen kalenterin mukaan ajoittui noin toukokuun 9. päivän tienoolle. Se oli päivä, jolloin lehmät laskettiin laitumelle ja paimenen hoitoon. Paimenet olivat kylän yhteisiä, ja talot huolehtivat paimenesta vuoroviikoin. Paimenelle saatettiin tarjota jopa parempaa ruokaa kuin talon omalle väelle. Aamuisin paimen kokosi karjan. Paimen seurasi lehmien perässä pitkä ruoska olallaan ja soitteli torveaan.

Paimenen työpäivä oli pitkä, aamusta iltaan saakka. Kun lehmä oli lypsetty ja kissa saanut osansa, maito laskettiin kuksinassa naruun sidottuna kaivoon jäähtymään.