Keski-Inkerissä sijaitseva Spankkova oli yksi Inkerin luterilaista seurakunnista. Nykyään kylät kuuluvat Hatsinan piirin Jelisavetiinan, Puutostin, Suuren-Kolppanan, Sääskelän ja Voiskovitsan kuntiin.
Spankkovassa asui 6 500 inkeriläistä vuonna 1928. Enemmistö oli savakoita. Väestö siirrettiin jatkosodan aikana Suomeen vuonna 1943.
Inkerinsuomalaiset olivat enimmäkseen talonpoikia. Useimmilla tiloilla oli muutama lehmä, hevosia oli enemmän ja niiden isännät toimivat Pietarissa ajureina, isvossikoina.
Puutavaraa ja kiveä läheisiltä kaivoksilta ja kuljettiin Hatsinaan.
Inkerin historiaan Spankkova on jäänyt erityisesi jatkosan aikaisesta opettajaseminaaristaan.
Spankkovan seurakunta
Spankkovan seurakunta perustettiin 1665. Ennen Isoa Vihaa sen nimenä oli Tääkkeli. 1700-luvulla venäläinen ruhtinas Shpanjkovskij rakennutti omilla varoillaan kirkon, jonka puut hakattiin hänen omistamastaan Verepin metsästä. Lahjoittajan mukaan kirkkoa ruvettiin kutsumaan Spankkovan kirkoksi. Kivinen 470-paikkainen Pyhän Marian kirkko valmistui 1833. Kirkko suljettiin vuonna 1937, mutta vielä saksalaisen miehityksen aikana kirkossa pidettiin jumalanpalveluksia ja siinä toimi myös väliaikainen Inkerinmaan opettajaseminaari. Sodan loppuvaiheissa kirkko paloi.
Raunioitunut Neitsyt Marian kirkko on paikallinen nähtävyys. Sen restauroimista ei ole edes suunniteltu.
Spankkovan seurakunnan jäsenistä suurin osa oli inkeriläisiä savakoita. Eräissä kylissä asui myös ortodoksisia inkerikkoja. Seurakuntaan kuului 44 kylää, joista suomalaisia oli 31, inkerinsuomalaisten kanssa kahdeksassa kylässä asui inkerikkoja, kolmessa virolaisia ja kahdessa venäläisiä.
Mäntyharjulaisen torpparin poika Juho Saarinen oli Spankkovassa pappina 1877–1894. Hänen pojastaan Elielistä tuli maailmankuulu arkkitehti. Saarisen aikaan pappilaa kului 212 hehtaaria maata ja 22 lehmää. Spankkovan vieraanvaraisessa pappilassa ovet olivat aina avoinna tulijoille. Kahvipannu oli aina kuumana ja vieraita kestittiin jatkuvasti.
Kulttuurielämää
Kansakouluja perustettiin Spakkovaan jo 1800-luvun loppupuolella. Tuon ajan koulut toimivat paikallisten talonpoikien pirteissä, erillisiä koulurakennuksia ei ollut. Samassa tuvassa saattoi olla jopa 30–40 oppilasta.
Spankkovaan perustettiin vuonna 1886 kirjasto. Spankkovalla kirkkoherran rouva Selma Saarinen perusti 1890 ompeluseuran, jonka tuotot lahjoitettiin Inkeri-raittiusseuralle.
Spankkovassa toimi myös kirkkokuoro. Se esiintyi mm. Tyrön yleisinkeriläisillä laulujuhlilla vuonna 1908.
Opettajaseminaari
Spankkova on jäänyt historiaan siellä jatkosodan aikana toimineen opettajaseminaarin ansiosta. Seminaari perustettiin valmentamaan opettajia Inkerinmaan kouluihin.
Suomalaisilla viranomaisilla oli vuoden 1943 lopulle saakka vankka käsitys, että huomattava osa inkeriläisistä jää pysyvästi Inkeriin ja siksi haluttiin turvata suomalaisasutuksen säilyminen. Suomen kielen ja suomalaisen kulttuurin säilymisen turvaamiseksi Inkerissä kiire saada käyntiin suomenkielinen kansakouluopetus. Seminaarin toiminta pääsi vauhtiin vasta kesällä 1943.
DIA 30
Saksalaiset suostuivat opettajaseminaarin perustamiseen, koska inkerinsuomalaisia pidettiin saksalaisten liittolaisina ja kansallissosialistisen ajattelun mukaan inkeriläisten katsottiin olevan älyllisesti riittävän korkealla tasolla. Saksalaisten 1.10.1942 antaman koululain mukaan inkeriläisten oli saatava omakielistä perusopetusta inkerinsuomalaisilta opettajilta. Opetus kärsi kuitenkin suomenkielisten opettajien puutteesta ja opettajakunnan kirjavasta tasosta.
Kansakoulunopettajakurssin pitopaikaksi valikoitui Spankkovan melko hyvin säilynyt kirkko. Seurakunnalta pyydettiin lupaa kirkon käyttöön seminaarikurssin ajaksi.
Ensimmäiselle kurssille hyväksyttiin 48 hakijaa. Valinnassa kiinnitettiin erityistä huomiota heidän suomen kielen taitoonsa ja poliittiseen luotettavuuteensa.
Kurssin viimeinen päivä oli 10.9.1943. Tuolloin inkeriläisen siirtoväen kuljetukset Suomeen olivat jo täydessä käynnissä.
Spankkovan historiaa
Hatsinan ja Volosovan välillä kulkevan valtatien lähellä sijaitseva Tillitsan kartano, Elizavetino, on seissyt aikaa uhmaten ja myllerrysten keskellä paikoillaan jo yli 300 vuotta. Vuonna 1712 rakennettu kartano on kuulunut mm. keisarinna Elisabet I:lle ja Katariina II:lle.
1800-luvulla kartano kuului pitkään suloiselle ruhtinatar Jelizaveta Trubetskajalle, jonka mukaan läheinen taajama on saanut nimensä.
Tillitsassa Jelizaveta asui yksinomaan kesällä. Lopun ajan hän vietti Pietarin talossaan Tšaikovskaja kadulla- tai ulkomailla.
Spankkovan murre
”Emäntää piettii ain, pan ruuvan pöytää, ko käytii syömää. Neltois henkee söi kahest suurest vajist, pitkä pöytä ol. Eistäin syötii piält vetelämpää, emäntä toi viel lisäksii. Ko ol syöty vetelä, sit lusikat yksi kollaatti vajin reunaa, sit lähetettii pohjast lihhaa vetämää. Sit syötii tattarputroo. No sen ko söit, ni sit ei muuta ko tavai saijjuu. ”
(Paavo Risteri, s. 1888, Tääkeli, Spankkova. Elettiin ennen Inkeris. Mullonen 2004).
Spankkovan kylät
Ahokylä, Hinkkala, Hintikkala, Honkala, Ilkkinä, Kaletino, Karstala, Korpisalo (Uusikylä), Kunttula, Kurkovitsa, Luiskenitsa, Luumitsa, Miikkinä, Peresnova, Pienhovi, Pieni Karstala, Pieni Pornitsa, Pieni Sääskelä, Piesala, Pitkälä, Raakelitsa, Repola, Räähkälä, Saaritsa, Seppälä, Sikoniemi, Smolkkova, Sornua, Spankkova, Suuri Pornitsa, Suuri Sääskelä, Säämälä, Tarovitsa, Toivari, Tuonitsa, Tupitsa, Tääkeli, Uusi Hinkkala, Uusi Holopitsa, Vanha Holopitsa, Vanha Staarosta, Vereppi, Vetkala, Vironkylä. Nykyään kylät kuuluvat Hatsinan piirin Jelisavettinan, Puutostin, Suuren-Kolppanan, Sääskelän ja Voiskovitsan kuntiin