Tsarskoje Selon kaupunkia ympäröinyt Venjoki oli yksi Inkerin väkirikkaimmista pitäjistä. Inkerinsuomalaisia Venjoella oli 12 260 vuonna 1928. Suomalaisia kyliä oli 85. Enemmistö inkeriläisistä oli savakoita. Suomalainen väestö evakuoitiin 1942–43 Suomeen saksalaismiehityksen aikana. Venjoen venäläisen nimen, Slavanka, katsotaan viittaavan Novgorodin slaaveihin.
Kuuntele ja katsele lisää Venjoesta YouTuben Inkeri-kanavalta.
Venjoen seurakunta
Venjoen evankelisluterilainen seurakunta perustettiin vuonna 1641. Ennen kivikirkon rakentamista seurakunnalla oli kaksi puukirkkoa, joista toinen Juhana Salosen rakennuttama puinen kaksoisristikirkko valmistui vuonna 1803. Seurakunnan alueella oli 1800-luvulla Mosinan, Kowslevelan, Pokroskjana, Pulkkovan ja Feodoroskajan kunnat eli volostit.
Uusi komea kivikirkko valmistui vuonna 1885. Kirkko oli 40 metriä pitkä ja korkeassa kellotornissa oli kolme kelloa. Uutta kirkkoa varten ostettiin urut Wilhelm Sauer -tehtaalta ja harmoni Zimmermannin tehtaalta. Istumapaikkoja oli peräti 1 110.
Vallankumouksen jälkeisissä sisällissodan taisteluissa kirkko vaurioitui, kun Länsi-Inkerin rykmentti hyökkäsi Pietaria kohti. Kattoon ammuttiin reikä, minkä takia kirkossa oli kylmä. Vahinkoja korjattiin, mutta onnettomuudet eivät päättyneet siihen. 1920-luvun alussa osa urkupilleistä varastettiin, mutta urkuja pystyi kuitenkin soittamaan.
Kirkko suljettiin vuonna 1937 ja seurakunnan viimeinen pappi Pekka Braks surmattiin.
Sulkemisensa jälkeen kirkko on ollut monessa käytössä. Aluksi siellä toimi jonkin aikaa tanssi- ja elokuvaklubi. Seuraavaksi kirkkorakennukseen muutti venäläinen suutari ja ukrainalainen kolhosniekka. Kirkon lattian alla oli sovhoosin perunakellari. Saksalaisten miehitysaikana kirkosta tehtiin auto- ja traktorikorjaamo ja vuonna 1943 hevostalli. Saksalaiset tuhosivat kirkon puulattian. Lattialankut sahattiin luultavasti polttopuiksi. Nykyisin rakennuksessa on luonnontieteellinen laboratorio.
Maantiedettä
Venjoki saa alkunsa Taaitsan lähteistä. Se virtaa vierekkäin Inkere-joen kanssa Inkerinmaan halki koko 39 kilometrin matkan ennen yhtymistään Neva-jokeen. Yläjuoksulla joki virtaa syvässä kanjonissa. Pavlovskin puiston alueella-joki on suojeltu kulttuuriperintökohteena. Venjoki on kaunis katsella, mutta varsin saastunut.
Seutu on ikivanhaa itämerensuomalaisten heimojen asuinaluetta ja hansakauppiaiden reitti Jäämereltä Välimerelle. Keskiajalla se kuului Inkereen pogostaan. Kauan ennen inkerinsuomalaisten muuttoa joen varrella asui inkerikkoja ja vatjalaisia, mutta myös venäläisiä.
Stolbovan rauhan jälkeen Venjoen seutu annettiin läänityksenä Carl Carlson Gyllenheimille, kuningas Kaarle IX:n aviottomalle pojalle, josta tuli Inkerinmaan ja Käkisalmen läänin ensimmäinen kuvernööri. Gyllenheim asettautui asumaan Venjoelle ja hänen kuoltuaan vuonna 1620 kartano siirtyi Ribbingin perheen omistukseen. Ruotsin valtakauden jälkeen Venjoen maat jaettiin aatelisille, jotka omistivat sekä maat että kylissä asuvat sielut.
Venjoen kartanon vaiheet ovat kirjavat ja kulkevat loistosta rappioon. Palatsi ehti olla upporikkaiden aatelisten kotina, orpokotina ja kasarmin ja purku-uhan alaisina rauniona, ennen kuin rakennus saatiin pelastettua ja kunnostettua.
Venjoki oli vaurasta seutua. Pietarin ja Puskinin, Pauloskoin palatsikaupunkien läheisyys heijastuivat talonpoikien elämään elintason nousuna. Vauraus ei lisääntynyt yksinomaan ahkeralla työnteolla. Myös naimakaupoilla varmistettiin, että omaisuus pysyy suvussa. Avioliittoja ei solmittu puhtaasta rakkaudesta, vaan isännät naittivat tyttärensä sopivaksi katsomilleen miehille.
Valokuvausmatkallaan vuonna 1911 Samuli Paulaharju ei Venjoesta suuremmin innostunut, sillä paikkakunnan rakennukset olivat hänen mielestään turhan nykyaikaisia ja savutuvat olivat vähissä. Venjoen talot olivat tyypillisiä kaksikerroksisia inkeriläistaloja, joiden yhteydessä saman katon alla oli myös karjasuojat. Pääty kylänraitille, aidattu piha talon takana.
Elinkeinot
Venjoki on laakeaa maata muutamia pieniä mäkiä lukuun ottamatta. Metsät olivat vähissä jo yli sata vuotta sitten. Korkeita kukkuloita ei ole, vain pikku mäkiä, kuten Pappilanaukion mäki ja Kirkkomäki, jolla vanha ristikirkko sijaitsi. Mäkien välitse juosta lirisee Lopotin oja, joka saa alkunsa suurelta suolta ja laskee vetensä Pavlovskin syvänteeseen, joka kaivettiin Katariina II aikana.
Tärkeimmät elinkeinot olivat maanviljelys ja karjanhoito. Paikkakuntalaiset harjoittivat myös heinän, olkien, halkojen, tiiliskivien kauppaa.
Kulttuurielämä
Venjoella harrastettiin kulttuuria. Siellä toimi laulukuoro ja vuonna 1903 pidettiin yleisinkeriläiset laulujuhlat ja vuonna 1906 suuret raittiusjuhlat. Laulujuhlilla oli yli 800 osanottajaa ja siellä esiintyi yli 30 laulu- ja soittokuntaa. Juhlassa esitettiin Minna Canthin Työmiehen vaimo.
Venjoelle perustettiin vuonna 1884 kirjasto ja vuonna 1889 kuuromykkien koulu, joka vuonna 1891 kuitenkin siirtyi Lempaalaan. Palokunta perustettiin Törölään 1900. Vuonna 1912 Venjoella toimi kaksi osuuskauppaa.
Tunnettuja venjokilaisia
Tunnettuja Venjokelaisia ovat pastori Aleksanteri Karvonen, Pietari Luukkonen, muusikko Yrjö Luukkonen ja Pekka Pöllä, saarnaaja Teppo Telkkinen, seurakunnanhoitaja Pekka Braks, Aleksanteri Parkkinen, saarnaaja Teppo Telkkinen. Myös legendaarisen sissipäällikkö Taneli Luukkoisen kotipaikka sijoitetaan Venjoelle, vaikka täyttä varmuutta asiasta ei olekaan.
Venjoen kylät
Anttila, Glaasova, Haapasaari, Haikkola, Hampaala, Hietakylä, Humalasaari (Hynnisi), Huuhka, Hyvösi, Hällölä, Häyhäsi, Hörkkölä, Jäniskylä, Kaakkala, Kapasi, Kaskisaari, Kekälekylä, Kelola (Jurkina), Kiiskilä, Kivola, Kokkola, Kommola, Koprala, Korhosi, Korkanmäki, Korkeamaa, Kouru (Kotsalainen), Koussula, Kuivila, Latukka, Leppälä, Luukkasi, Lyysmäki, Länkioja, Marinova, Mestilä, Montila, Mosina, Mosinanmylly, Novavesti, Paapala, Pappilanautio, Patamäki, Pieni-Ruussova, Pieni-Saklina (Ahola), Pieni-Selkelevä, Piisinä, Poritsa, Porttila, Poru, Pääsölä, Rahkola, Rajakivi, Repola, Ripsevä, Ropola, Rusinautio (Rusila), Rönölä, Saamosti, Saapru, Saksala, Sintosi, Suosaari, Suuri-Kattilaisi, Suuri-Ruussova, Suuri-Saklina, Suuri-Selkelevä, Särtsä, Tanilova (Hantsula), Tonnila, Torasaari, Tärölä, Uusi-Kattilaisi, Uusikylä, Uusi-Onttola, Vanhala, Vanhamoisio, Vanhamylly, Vanha-Onttola, Vekkilä, Ventola, Verevä, Vähikkälä, Väärälä