Tuutari

Tuutari sijaitsee nelisenkymmentä kilometriä Pietarista etelään Keski-Inkerin ylängön itäpäässä. Tuutaria hallitseva kolmen kukkulan rivistö näkyy kauas muuten tasaisella alangolla. Paikka tunnettiin jo 1400-luvulla. Nimen Tuutari sanotaan johtuvan saamenkielisestä sanasta tunturi. Eikä ihme, sillä tuntureita Tuutarin mäet muistuttavat. Tuutarin harjuja on kutsuttu myös Sinisiksi mäiksi. Venäjän keisarikunnan maantieteellisessä sanakirjassa vuonna 1885 Tuutarin ylänkö on nimitetty “Lämpimäksi puutarhaksi”.

Mäet nimittäin muodostavat ainutlaatuisen mikroilmaston, jonka ansiosta kukkuloilla kasvoi pohjoiselle luonnolle epätyypillistä ja harvinaista kasvillisuutta. Mäkien rinteillä ja laaksoissa viihtyivät monet lehtipuut, mm. saarni, metsälehmus, vuorijalava, metsätammi ja pähkinäpensas. Metsissä kukoistivat keltavuokot, sinivuokot, tuoksuorvokit ja monet muut ruohokasvit. Aikoinaan Pietarin apteekit keräsivät mäenrinteiltä monenlaisia lääkeyrttejä varastoihinsa. Lajien runsaudesta kertoo se, että keisarinna Alexandra Fjodorovnan aloitteesta koottiin Tuutarin herbaario, jossa oli peräti 495 kasvilajia.

Tuutari kulki 66 vuotta Možaiskajan nimisenä, joksi se muutettiin vuonna 1890 kuolleen Venäjän ilmailuhistorian sankarin, kontra-amiraali A. F. Možaiskin muistoksi vuonna 1950. Hän suunnitteli Venäjän ensimmäisen lentokoneen, kolmepropellisen höyrykäyttöisen ilma-aluksen, joka vuonna 1884 sysättiin neitsytlennolleen hiihtomäestä. Koneen lentäjä oli Kraaselan paperitehtaan rohkea työntekijä Golubev, joka liiteli ilmassa kolmisenkymmentä metriä, ennen kuin maan vetovoima härvelin puoleensa veti. Paikkakunnan nimi palautettiin Tuutariksi 29. marraskuuta 2016.

Katso ja kuuntele myös kuvatarina Tuutarista YouTuben Inkeri-kanavalta.

Tuutarin kukkulat

Korkein kukkula on 176 metriin nouseva Tuutarin- eli Äijänmäki, jonka venäjänkielinen nimi viittaa rinteillä kasvaviin pähkinöihin.

Pohjoisin kukkuloista on 147 metriä korkea Variksiinmäki, jolta avautuu näkymä Suomenlahdelle ja Pietariin saakka. Nimelle on selkeä selitys: mäellä pesi tuhatpäinen varisyhdyskunta, jonka raakkuminen kantautui kauas inkeriläiskyliin.

Tuutarin seurakunta

Tuutari oli vankkaa suomalaisseutua, inkeriläiskyliä oli aikoinaan 71 limittäin muun asutuksen seassa. 155 metriä korkealla Mölkön- eli Kirkonmäellä sijaitsi kirkko ja hautausmaa.

Tuutarin seurakunta (venäjäksi Duderhof) on yksi Inkerin vanhimpia seurakuntia. Se perustettiin vuonna 1640. Vuonna 1928 seurakunnassa oli 6 100 jäsentä. Väestö oli enimmäkseen äyrämöisiä. Suomalaisväestö siirrettiin jatkosodan aikana Suomeen vuonna 1943.

Arkkitehti Meyerin suunnittelema uljas kirkko rakennettiin Nikolai I:n lahjoitusvaroin vuonna 1836. Se oli suuri, istumapaikkoja oli liki 2 000. Keisari Nikolai I oli lahjoittanut kirkon rakentamista varten suurehkon summan rahaa. Arkkitehtuuriltaan kirkosta tehtiin samantyylinen kuin keisarinnan entinen preussilainen rippikirkko. Sulkemisen jälkeen vuonna 1937 rakennus toimi klubina, mutta raunioitui sodan loppuvaiheessa. Toisen maailmansodan pommituksissa kirkkorakennus raunioitui pahasti ja loputkin pystyyn jääneet seinät räjäytettiin 1950-luvulla.

Tuutarin seurakunnan nykyinen kirkko on rakennettu läheiseen Pikkolan kylään pääosin suomalaisin talkoovoimin. Kouvolan seurakunta Suomessa on tukenut Tuutarin seurakuntaa kirkkohankkeen toteuttamisessa sekä taloudellisesti että talkoovoimin. Kirkko on rakennettu arkkitehti Pentti Kärjen suunnitelmien mukaan, ja se vihittiin käyttöön helatorstaina vuonna 2006.

Tuutarin nimikkopäiviä olivat Kolminaisuudenpäivä ja helluntai. Tuutari oli vankkaa suomalaisseutua, inkeriläiskyliä oli aikoinaan 71 limittäin muun asutuksen seassa.

Venäjän keisarillinen hallitus alkoi vuonna 1910 rakentaa kirkonmäelle tähtitornia. Rötsälän puoleiselle mäelle kohosi kolmikerroksinen tiilirakennus. Pulkkalasta kirkonmäelle suunniteltiin raitiotietä. Työt kuitenkin seisahtuivat ensimmäisen maailmansodan puhjettua. Vain katto puuttui, kun miehet kutsuttiin sotaan. Vallanpitäjien vaihduttua kaikki rakennustarpeet hävisivät. Tiedetään, että sadat sementtitynnyrit vierivät mäkeä alas järveen. Sittemmin rakennukset purettiin viimeiseen tiileen.

Äijänmäki

Äijänmäellä oli keisarin aikana komea, satoja huviloita käsittänyt puisto, jonka kruununa 167 metrin korkeudessa sijaitsi Pietari Suuren puusta rakennettu, olkikattoinen palatsi. Alueella oli myös kesäteatteri ja venäläinen kivikirkko. Toisen maailmansodan pommituksissa kirkkorakennus raunioitui pahasti ja loputkin pystyyn jääneet seinät räjäytettiin 1950-luvulla.

Jo Pietari Suuren aikana (1682–1725) Tuutarinmäellä oli keisarin metsästysmaja ja seudulle kehiteltiin kaivostoimintaa. Alueelta löydettiin rautamalmia. Tarinan mukaan muutakin. Keisari kerrotaan löytäneen suuren hopeaesiintymän.

Katariina II:n aikana (1762–1796) Äijänmäellä metsästettiin, mäkeä jopa nimitettiin Fasaanimäeksi. Keisarinna oli tuottanut sinne fasaaneita metsästäjien saaliiksi ja ruhtinas Orlov jatkoi samaa linjaa jäniksillä. Niitä tuotiin Äijänmäelle kuormakaupalla helpottamaan aristokraattien metsästysonnea. Viimeinenkin fasaani oli ammuttu jo 1800-luvun loppupuolella ja niiden tilalla metsässä käyskenteli merinolampaita.

Tuutarin asema

Yksi harvoista näihin päiviin säilyneistä rakennuksista on kaunis, arkkitehti S. P. Lazarev-Stanischevin suunnittelema Tuutarin vuonna 1899 valmistunut asemarakennus. Se muistuttaa arkkitehtuuriltaan pikemminkin varakkaan kauppiaan huvilaa, kuin klassista asemarakennusta.

Juna toi ja vei Tuutariin sekä Pietarista saapuvat datsniekat että linnasta palaavat paikalliset molosniekat. Kaikkea, mitä maassa tai puussa kasvoi, vietiin Pietariin.

1900-luvun taitteessa laskettiin, että Variksenmäen juurella oli lähes 100 arkkitehtonisesti kaunista datsaa. Teatterikin oli vetämässä katsojia puoleensa. Oli ravintoloita, viinakauppa ja kauppoja.

Datsniekkojen matka jatkui asemalta huvilalle, jos vain ajurin kanssa päästiin sopimukseen. Tuutarin kylätiet olivat kuoppaisia, ja moni ajuri kieltäytyi keikasta. Kyydin sai, kun hinta saatiin tingittyä sopivaksi. Inkeriläisiä ajureita oli Tuutarissa runsaasti ja heille kesä oli tuottoisaa aikaa.

Veden saanti huviloille oli ongelma. Vettä kärrättiin datsoille hevospelillä. Siitäkin sai maksaa kunnon summan. Myös vedenkuljetus toi inkeriläisille ajureille mukavia lisätuloja. Tuutarissa oli runsaasti lähteitä, mutta monissa kylissä kaivot ja vähävesiset lähteet kuivuivat etenkin pakkastalvina.

Verlanderin vedet

Äijämäen ympäristössä oli paljon lähteitä. Vieläpä 167 metrin korkeudessa Pietari Suuren palatsin läheisyydessä pulppusi lähde.

Hyvällä vedellä riitti kysyntää. Ei siis ihme, että Tuutariin perustettiin limonaditehdas. Sen omistaja oli suomalainen, Jaakkimassa syntynyt Alexander Verlander. Verlanderin limonaditehtaan toiminta laajeni ja kivennäisvesiä vietiin Siperiaa myöten. Lähes koko Venäjällä juotiin Verlanderin vesiä. Tehdas työllisti koko joukon paikallisia ihmisiä, myös inkeriläisiä. Tehtaan tuotteet olivat korkealaatuisia ja niitä nautittiin myös keisarillisissa pöydissä.

Pikkola

Keisarinlaakson kautta kulki tie Pikkolaan, Kotsalaan, Peräkylään ja ylös Kirkomäelle.

Pikkolassa olivat keisarin aikana Donin kasakkojen majapaikat. Erityisasemansa vuoksi Pikkolassa ja Hovinkylänssä elintaso oli korkeampi kuten myös monissa muissa Tuutarin kylissä.

1920-luvun lopulla Pikkolassa asui 149 ihmistä.

Nykyisin siellä on Tuutarin seurakunnan uusi, pääosin suomalaisin talkoovoimin rakennettu kirkko, joka vihittiin käyttöönsä helluntaina 2006.

Villasinjärvi

Äijänmäen länsipuolella on Tuutarinjärvi, toiselta nimeltään Villasinjärvi. Sen pinta-ala on noin 66 hehtaaria. Järven pohjassa olevien lähteiden takia vesi pysyi kirkkaana ja kylmänä. Järvi oli aikoinaan myös kalaisa. Villasin kylän talopojat harjoittivat järvellä kalastusta.

Mirjam Neuvonen ja Lempi Toivokainen soutelemassa lapsiensa kanssa Villasinjärven lumoavissa maisemissa. Järven rannalla oli myös vuokraveneitä kesäasukkaille.

Villasin kylä oli aikoinaan postitien varrella, Kylässä asui 25 sielua. Vuonna 1928 kylässä oli 216 asukasta.

Sotilaiden harjoituskenttä

Katariina II aikana Tuutarinjärven rantamaisemiin perustettiin sotilasalue ja Kraasselossa toimi pysyvä sotilaiden harjoituskenttä vuodesta 1824 alkaen. Maasto oli siihen sopiva. Oli mäkiä, puhdasta vettä ja niittyjä. Kolmen kesäkuukauden ajaksi Krasnoe Selo muuttui Venäjän sotapääkaupungiksi. Viimeiset manööverit pidettiin siellä vuonna 1914.

Sotaharjoitusten suuruusluokka oli valtava. Sitä hämmästeli myös Ruotsin tulevan kuninkaan Oskar II:n adjutantti Wenzel Gaffner: ”Kaikki orkesterit kokoontuivat ja 15–18 tuhatta sotilasta muodosti suorakulmion aukion toiselle puolelle. Tämä jättiläismäinen orkesteri soitti marsseja. Yhdeksältä illalla taivaalle ammuttiin kolme rakettia. Kolmannen jälkeen ammuttiin sata kaksikymmentä laukausta. Rummut pärisivät, ja sitten tuli musiikin vuoro. Kapellimestari komensi: ”Hattu pois!” ja luki lyhyen rukouksen. Sen aikana myös keisari seisoi paljain päin joukkojensa edessä.”

Takuuvarmaa on, että kumu kantautui Tuutarin kylien yli. Armeijan läsnäolo ei jäänyt huomaamatta.

Myös Suomen Kaarti, keisarillisen henkikaartin ainoa suomalainen osasto, näkyi ja kuului. Leiriaikana kaartilaisia marssi joukoittain Pajulan kylän läpi Tuutarin kirkkomäelle, arkipäivisin harjoituksiin ja pyhäisin kirkonmenoihin. Paluumatkalla kaartilaisilla oli tapana laulaa, ja kyläläiset keräytyivät veräjän vieriin kuuntelemaan Suomen poikien laulua.

Palokunta

Tuutariin perustettiin palokunta 1896 ja Viitalan kylään 1910. Myös Villasissa toimi palokunta. Kuvassa punakukonkuristajat juhlavermeissään vuonna 1921.

Maamiesseura toimi 1900-luvun alkuvuosina ja sen esimiehenä olivat O. Kurikka ja A. Toivokainen. Vuonna 1912 Tuutarissa toimi neljä osuuskauppaa.

Hovinmäki

Hovinkylä (Gorskaja) oli muistona kenraalikuvernööri Johan Skytten hovista. Ruotsin vallan aikana vuonna 1624 kuningas Kustaa II Aadolf lahjoitti maat Skyttelle ja Tuutarista tehtiin vapaaherrakunta. Skyttestä tuli Inkerinmaan, Liivinmaan ja Karjalan kenraalikuvernööri, korkein sotilas- ja siviiliviranomainen Inkerinmaalla vuosina 1629–1632.

Koko Tuutari ja siinä sivussa Tuutarin kartano tuli hänen henkilökohtaiseen omistukseensa vuonna 1624.

Tuutarin laulujuhlat

Kuriositeetteja

Vuonna 1902 Tuutarissa pidettiin Inkerin ensimmäiset hiihtokisat, joiden voittaja sai palkinnoksi Kalevalan.

Tuutarilainen musikaalinen lahjakkuus oli myös Olga Ostonen, aikamme Paraske. Hänellä oli muistissaan yli viisisataa laulua – aivan kaikkea: kansanlauluja, 1930-luvun humoristisia lauluja kolhoosin elämästä, juhlalauluja, myös kymmeniä hengellisiä lauluja.

Runsaasti kirjottu Tuutarin puku on lainattu suomalaiseen kansallispuvustoon. Kuvan puvussa on hieman erilainen kuviointi kuin on totuttu. Kansanpuku oli Kansan puku ja eli tekijänsä mukaan.

Tuutarista oli myös Inkerin kansallishymnin säveltäjä Mooses Putro.

Maailmanlaajuisesti kuuluisin Tuutarin kasvatti on kuitenkin vuonna 1863 syntynyt Matti Kurikka, kirjailija, sanomalehtimies ja utopisti.

Tuutarissa syntyneitä inkeriläisiä vaikuttajia ovat olleet, Albert Pettinen, säveltäjä Mooses Putro, säveltäjä, kuoronjohtaja Emil Suni, kuvanveistäjä, taidemaalari Emil Suni, taidemaalari Juho Suni ja Ruotsissa asunut Adam Vainikka, joka on pilakuvissa muistellut tuutarilaista elämää.

Tuutari tänään

Entisen Tuutarin suomalaiskylät ovat hävinneet. Monet tuhoutuivat sodassa, jotkut jääneet uuden asutuksen alle. Tai jyrätty syrjään laskettelurinteiden ja vapaa-ajankeskuksen tieltä. Häivähdyksiä entisestä on aistittavissa tästä Villaisista pari vuosikymmentä sitten otetusta kuvasta.

Tuutarin kylät

Alajoki, Hannola, Hieprola, Hirvosi (Ruotsi), Honkasi (Hämäläinen), Humalisto, Ihalaisi, Jänismäki, Järvelä (Pieni-Karhila), Karhila (Karlino), Kaurasaari, Kavelahti, Kirppula, Kirveelä, Koirova, Korpelaisi, Kuittila, Kurkela, Kyllisi, Kylmälä (Ala-Sparri), Laakala, Lamppula, Leininmäki (Sulkala), Lemetinmäki, Lintusi, Lottula, Metsävainikka (Venäjänrasi), Muikkala, Murjala (Kotsala), Myrälä, Mäkeläisi, Mäntyharju (Ilmosti), Naumosi, Nuijala (Pieni-Kapasi), Nurkkaporu (Pori), Närhilä (Tuippola), Pajula, Parkonmäki, Partasi, Peikalaisi, Pelkola, Peräkylä, Pikkola, Pulkkisenmäki, Pökkösenmäki, Pöllälä, Raja-Leinilä, Raskela (Lokovala), Revonpesät (Palmula), Riehkala (Kapasi), Rötsälä, Saarela (Karvala), Saksala, Suolasi, Taaitsa, Tallikkola, Talsinmäki (Talsila), Tolppala, Tököttilä, Uusi-Ihalaisi, Variksela (Vauhkola), Viholaisi, Viittala (Suuri-Viittala), Villasi, Ylipelto (Pieni-Viittala)