Serepetta

Serepetan kirkko

Serepetan kirkko

Sereptan kylät

Ahokylä (s-v), Boola (s-v), Uusi-Dobrenitsa (s-v), Vanha-Dobrenitsa (s-v), Hoseritsa (s-v), Jakove (s-v), Joenkylä (i), Keski-Ruitsa (i), Kivikko (s-i-v), Kläsinä (s-v),  Kondova (s-v), Korkka (s-i-v), Kyprynkylä (s-v), Levola (s-v), Malkusi (s-v), Martisi (s-v), Motolitsa (s-v), Muhkovitsa (s-v), Nikkarila (s-v), Perliisilä (s-v), Riekkinä (s), Ruitsankontu (i), Saastrova (s-v), Savolssina (s-v), Serepetta (s-v), Slepinä (s-v), Suokylä (s-v), Terentilä (s) Uusi-Medusa (i-s),  Uusi-Poru (i), Uusi-Puura (s-v), Vanha-Metussi eli Vanha-Medusa (i-s), Vanha-Poru (s-v), Vanha-Puura (s-v), Velikaisi (s-v), Vilppusi (s-v), Väinkylä (s-v), Vääräperä (s-v), Ylä-Ruitsa (i), Äilälä (s-v)

Serepetan kylänraitti 1900-luvun alussa.

Serepetan kylänraitti 1900-luvun alussa.

Serepatan kirkon paikka vuonna 2014.

Serepatan kirkon paikka vuonna 2014.

Serepetassa asui vuonna 1928 noin 2 000 inkerinsuomalaista. Peter von Köppenin mukaan vuonna 1848 siellä asui 52 savakkoa ja yksi äyrämöinen. Osa inkeriläisistä jäi Leningradin piiritykseen ja siitä selvinneet evakuoitiin eri puolille Neuvostoliittoa. Saksalaisten valloitusalueella olleet siirrettiin jatkosodan aikana Suomeen 1943.

Serepetan seurakunta perustettiin vuonna 1640 ja tunnettiin nimellä Uusi Puura. Kirkko ja pappila sijaitsivat tuolloin samannimisessä venäläisessä kylässä, Novoburassa. Vuosina 1748–1752 kirkko ja pappila siirrettiin Serepetan kylään. Viimeinen Pyhän Mikaelin kirkko valmistui 1846 ja siinä oli 300 istumapaikkaa. Kirkko suljettiin vuonna 1935.

Lopuhkian hoviherra Botton rakennutti Serepettaan tilavan kivisen koulurakennuksen 1846. Kirjasto avattiin 1895.

Uusi Suometar 13.4.1882

  1. Tiisnekka

Inkerinmaalta VI

Keskellä Pietarhovin piirikuntaa on Serebetan seurakunta. Tämän seurakunnan rajat tekevät ympyrän, jonka läpimitta olisi noin 20 virstan paikoille. Itäänpäin Serebetasta on Ropsu, etelään Gubanitsa, länteen Kaprio ja pohjaan Tyrö. Kirkko on keskellä seurakuntaa. Vaikka pinta-alaltaan yhtä suuri seurakunta kuin Venjoki, jossa on 10 tuhatta suomalaista, ei Serebetan asukasluku  nouse täyteen puoleentoistatuhanteen. Tämä ei kuitenkaan osoita Serebetan puolen olevan harvasti asuttuja seutuja. Täällä tosin ei ole niin tiheästi pieniä kyliä kuin Hietamäellä tai Tuuterissa, mutta tällä puolella on useita suuria kyliä (Djätlitsa 200 taloa, Kostilitsa 150 tal, Suokylä 60 tal ym ), joista yhden kylän asukasluku nousee monesti tuhanteen henkeen.

Mistä sitten tuo vähäinen lukumäärä suomalaisessa seurakunnassa? Siitä, että ainoastaan noin neljäsosa paikkakunnan väestöstä Serebetan puolella on suomalaisia, toinen neljännes on täällä inkeroisia (venäjänuskoisia suomalaisia) ja koko toinen puoli umpivenäläisiä. Ja koska täällä ovat suomalaiset yhtä paljon sekaisin inkeroisien sekä venäläisten kanssa, kuin Kapriossakin, niin voipi Serebetan puolta pitää yhtä vähän yksistään suomalaisena seutuna, kuin Kaprionkaan kulmaa.

Serebetassakin pidetään ”linnanlapsia”, mutta ei nykyisin enää niin suuressa määrin kuin 10 – 20 vuotta ennen. Täällä niin kuin Gubanitsassakin ovat paikkakunnan papit sekä asianomaiset kunnallis-viralliset (semstvo) koettaneet mahdollisesti estää tätä turmiollista elatustapaa.

Ja kuitenkin on Serebetankin puoli suomalaisena seutuna katoamisen tiellä.

Kansansivistys ei ole Serebetan puolella parempi kuin Gubanitsassakaan. Hengellisiä kirjoja tosin täälläkin vähitellen luetaan, vaikka lukutaitoa seurakunnassa ei voi läheskään hyväksi sanoa., mutta monet törkeänlaatuiset lahkolaisuudet (hyppääjät, salvetut, yms) täkäläisten suomalaisten keskuudessa osoittavat, että selvä evankelinen valo, puhdas Lutheruksen uskonoppi, ei täälläkään oikein ole vielä käsitetty, eikä elämän ainoaksi ohjenuoraksi otettu. Näin on hengellisen sivistyksen laita, mitään niin kutsuttua maallista kirja- ja koulusivistystä Serebetan puolella suomalaisten kesken entuudestaan ei ole nimeksikään. Sanomalehtiä luetaan täällä yhtä vähän kuin Kapriossa ja Gubanitssassakin, se on melkein ei ensinkään.

Ja kuitenkin on kansakouluja tämän seurakunnan piirissä kahdeksan eri koulua. Mutta näistä ovat seitsemän venäläisillä opettajilla ja ainoastaan yksi suomalainen koulu. Täkäläisissä kouluissa kävi viime lukuvuonna lapsia yhteensä 362 poikaa ja 234 tyttöä, joista suomalaisia vaan 32 poik ja 14 tyttöä. Tuo ainoa suomalainen koulu on täällä kirkkokylässä, sijoitettu yksityisen laittamaan, mutta nykyisin seurakunnan haltuun annettuun vaivaishuoneukseen. Opettajana koulussa on  seurakunnan lukkari A Kaasolainen, joka saa palkan maalaishallinnon kautta. Samaten ovat täkäläiset venäläiset koulut maalaishallinnon hoidossa, paitsi Ketusien koulua, joka kuuluu suorastaan kansavalistusministerin alle, eikä olekaan otettu ylempänä mainittujen koulujen joukkoon.. Tämä viimeksi mainittu koulu on etupäässä linnanlapsia varten. Serebetan suomalainen koulu on saatu toimeen paikkakunnan kirkkoherran puolesta, mutta vasta koulun jouduttua semstvon haltuun on sen menestys vakaantunut ja tulevaisuus taattuna. Tämä koulu on kuitenkin yhtä vähän ”kirkkokoulu” kuin kaikkikin ne kansakoulut Inkerinmaalla, joissa semstvo opettajan palkkaa. Juuri tämä, opettajalle palkan maksaminen, onkin täällä semstvon koulun asiallisempana tunnusmerkkinä, koulun suojista ja muusta ylläpidosta saavat aina ainoastaan volostikunnat taikka seurakunnat itse huolen pitää.

Ropsuun ja Gubanitsaan päin ovat Serebetan maat ikäviä, ankeita lakeita, jossa ei vesiä eikä metsiä näe, mutta kirkolta Kaprion ja Tyrön rajoille muuttuvat maisemat yhä monipuolisemmiksi. Pieniä kirkasvetisiä kalkkiperäisiä järviä ja virtojen alkuja tapaa täällä tiheästi, ja metsiäkin vielä näkyy, vaikka näitä viimeisiä onkin yhä enemmän auttamattomasti haaskattu ja hävitetty. Erittäin runollinen on Lopuhinan paikka, jossa on perin ihana järven laidalla myöskin vesiparannuslaitos. Täältä ottaa alkunsa harjus-kaloista rikas Ruitsaan joki, joka vuorostaan virtaa suurempaan Vepsänjokeen, ja tämä taas saapi ensimmäiset vetensä  Vilppuisien sekä Kostilitsan monista pienemmistä järvistä. Kylätkin ovat tällä seurakunnan kulmalla paremman näköisiä kuin ylempänä mainituilla lakeilla mailla.

Maanlaatu on Serebetassa ylipäänsä hyvää kalkkiperäista lajia ja maanviljelys onkin täällä pääelatuskeinona. Kostilitsassa ja tämän lähestöllä olevissa kylissä on marjatarhojen hoito tavallista ja hyvänä elatuslähteenä. Korkun ja Kivikon puolella tehdään paljon vitsasia torin kaupaksi. Heiniä, kylpyvastoja ja luutia valmistetaan myytäviksi ylipäänsä metsänpuolisissa kylissä, samaten on parkin (pajun kuoren) kettäminen täällä tavallista. Sivutöinä yhtyy maanviljelykseen vielä monenlainen rahdinpito, talvisin kotoinen halonveto ja kaukainen isvossikan ajo. Venäläisistä kylistä käyvät naisetkin paljon kaukaisissa syrjätöissä, etupäässä suurissa marjatarhoissa Pietarin lähestöllä.

Kansan aineellinen toimeentulo ei Serebetassa näytä niin tukalalta kuin esim Gubanitsan puolella, mutta varallisuus on täälläkin aivan epätasainen. On entisiä talonpoikia, esim Jeksutof Kostilitsissa, joiden omaisuus nousee miljoonaan ruplaan ja on taas paljon niitäkin, joiden koko talous on vaan sadan ruplan arvoinen.

Suurin osa Serebetan suomalaisista ovat savakoita, mutta on täällä vielä äyrämöisiäkin Korkan, Kivikon, Vääräperän ja Terentilän kylissä. Serebetan savakkojen puku on samaa laatua kuin Ropsun ja Hietamäenkin puolella, mutta äyrämöiset ovat ainoastaan Tyrön kuosia, se on tytöt otsatukkien kanssa, eikä niin kuin Hietamäellä ja Tuuterissa, samanlaisilla tukilla kuin pojatkin. Äyrämöiset valmistavat melkein kaikki pukunsa kotona ja savakotkin arkihameensa ja paitansa, mutta riepuja ja  esiliinoja ostavat molemmat paljon kulkukauppiailta, joita täällä vilisee ”kuin kirjavia koiria” kylissä. Toisekseen ainekset pyhäpukuihin (verkaviitat ja hameet) ostavat äyrämöisetkin syrjästä. Miehet käyvät Serebetassakin yleisessä Venäjän musikan puvussa. Ei kuitenkaan täällä kopeileminen ole päässyt vielä siihen määrään kuin esim Tyrössä ja Hietamäellä. Samaten on Serebetan kansa vielä paljon yksinkertaisempi ruuasta ja juomasta kuin vasta mainituissa seurakunnissa. Kahvin juominen ei ole täällä tullut vielä läheskään yleiseksi tavaksi ja tsajua juodaan vaan venäläisissä kylissä. Vehnäistä syödään vaan suurina pyhinä ja lihaa ostetaan vähän. Viinan juominen on Serebetassa miltei vielä suurempi kuin rantaseurakunnissa.

T. (Abram Tiisnekka)