Markkova oli Inkerin itäisin kolkka ja yksi pienimpiä pitäjiä. Suomalaisia oli vain 2 500. Markkovan 13 suomalaiskylää sijaitsivat lomittain venäläisen kanssa. Suomalaisasutus muodosti kapean vyöhykkeen Pähkinänlahden eteläpuolisella ylängöllä. Laatokan rantakylät olivat Liipukkaa lukuun ottamatta venäläisiä, ja myös suomalaisalueen eteläpuolella sijaitsi venäläiskyliä. Joissakin kylissä asui sekä suomalaisia että venäläisiä. Nykyisin Markkova kuuluu Puttilan kuntaan.
Markkovan suomalaiset olivat alkuperältään savakoita.
Kuuntele ja katsele lisää Markkovan tarinoita YouTuben Inkeri-kanavalta.
Markkovan seurakunta
Markkovan seurakunnan perustamisvuosi oli 1640. Ensimmäinen luterilainen kirkko Puttilassa poltettiin ja sen tilalle rakennettiin uusi kirkko Markkovan kylään vuonna 1777. Puinen Pyhän Johanneksen kirkko valmistui 1845 ja siinä oli 500 istumapaikkaa. Markkovan seurakuntaan kuuluivat myös Pähkinälinnan ja Uuden-Laatokan kaupunkien luterilaiset. Vuoden 1860 tienoilla seurakuntaan kuului noin 2 100 inkerinsuomalaista. 1800-luvun lopulla seudulle muutti paljon virolaisia. Vuonna 1905 noin 4 900 seurakuntalaisesta 4 300 oli suomalaisia ja noin 600 virolaisia. Markkovan kirkko suljettiin vuonna 1937 ja purettiin toisen maailmansodan aikana.
Historiallisten tapahtumien näyttämö
Markkovaa on mollattu Inkerin takapajulaksi. Syrjäisyydestään huolimatta Markkovan tuntumassa on tapahtunut kaksikin Inkerin ja koko Suomen kannalta merkittävää historiallista tapahtumaa: Pähkinäsaaren rauha 1323 ja Stolbovan rauha 1617.
Nevan suistossa sijaitsevassa Pähkinäsaaren linnoituksessa solmittiin ensimmäinen, ikuiseksi tarkoitettu rauha Novgorodin ja Ruotsin välillä vuonna 1323. Historiasta tiedämme, että ikuisuus jäi lyhyeksi ja rajaa on tuon jälkeen piirretty uudelleen useita kertoja.
Muutaman kilometrin päässä Puttilasta vähäpätöisessä Stolbovan kylässä solmittiin vuonna 1617 rauha Inkerin sodan päätteeksi, jossa vedettiin uusi Ruotsin ja Venäjän välinen raja. Ruotsia edusti englantilainen John Merrick ja Venäjää ruhtinaat Mezetski ja Sjuzin. Stolbovan kylässä ei ollut edes korkeille vieraille kelvollisia majapaikkoja, vaan kylään kyhättiin tätä varten väliaikaiset rakennukset.
27.2.1617 solmittua Stolbovan rauhaa voidaan vallan hyvin pitää inkerinsuomalaisuuden syntymäpäivänä. Kun Inkeristä tuli tuolloin Ruotsin itäisin maakunta, suomalaisia houkuteltiin muuttamaan sinne evankelisluterilaiseksi puskuriksi Bysanttia vastaan.
Stolbovan rauhan muistoksi ilmeisesti venäläiset aktivistit pystyttivät 4.11.2007 liki viisimetrisen muistoristin, joka kuitenkin jo muutaman vuoden kuluttua kaadettiin jättiputkipeltoon. Ristin vierellä lojui muistomerkkiin kiinnitetty Tihvinän jumalanäidin ihmeitä tekevä ikoni, jonka silmien alla rauhansopimus 400 vuotta sitten sinetöitiin. Suomesta tänne inkerinsuomalaisuuden alkuvirralle harvemmin kukaan on eksynyt.
Ruotsin suurvalta-aika päättyi lyhyeen. Jo runsaan sadan vuoden jälkeen vuonna 1721 Uudenkaupungin rauhassa Inkerinmaa, Viro, Liivinmaa, Käkisalmen läänin eteläosa ja läntinen osa Karjalankannaksesta palasivat Venäjän valtaan. Tsaari Pietari Suuren mielestä Inkerinmaa tulisi tästä lähtien kuulumaan erottamattomasti Venäjään. Eikä ihan väärässä ollutkaan.
Sivistyselämää
Markkovaan perustettiin koko Inkerinmaan ensimmäinen lauluseura 26. päivä elokuuta vuonna 1866. Laulukuoron kätilönä toimi kirkkoherra A. J. Piispanen. Inkeriläinen kuorolauluperinne ei siis syttynyt maailman metropolissa Pietarissa eikä Kolppanan seminaarissakaan, vaan takamailla Itä-Inkerissä.
Piispanen tilasi Suomesta virsikanteleita ja opetti kuorolaisille nuottien lukemista. Kohta lähes joka Markkovan ja Järvisaaren talossa oli kannel. Paikalliset opettelivat myös itse valmistamaan soittimia. Aluksi laulettiin yksiäänisesti, mutta vähitellen siirryttiin moniääniseen lauluun. Piispanen itse kirjoitteli runoja ja sepitteli kuorolle lauluja. Suomen kielilisä lauluja oli niihin aikoihin vain vähän saatavana. Markkovan kylät.
Ensimmäinen suomalainen koulu perustettiin Markkovaan vuonna 1862. Opettajana toimi kirkkoherran sisar Lovisa Grundström. Oppilaita oli aluksi vain 4. Luokkahuoneena käytettiin erästä pappilan huonetta. Seuraavana vuonna koulussa oli jo 12 oppilasta. Kynien puutteessa kirjoitettiin hanhensulilla. Opetusaineina olivat uskonto, suomen kieli, laskento. maantieto ja venäjän kieli.
Koulu jouduttiin sulkemaan vuonna 1863, kun opettaja muutti paikkakunnalta. Koulu avattiin uudelleen kolmen vuoden kuluttua. Vasta vuonna 1896 Markkovan koulu sai ajanmukaisen koulurakennuksen ja se muutettiin 2-opettajaiseksi kunnankouluksi.
Vanhanmyllyn kylässä toimineen koulun rakennus on jotakuinkin pystyssä. Opettajana oli aikoinaan Kolppanan seminaarin käynyt Antti Susi.
Innostusta valistustoimintaan olikin runsaasti. Paikallinen suomalainen opettajisto järjesti iltamia ja kansanjuhlia. Markkovaan perustettiin erikoinen ulkoilmateatteri, johon rakennustarpeet saatiin lahjoituksina talonpojilta, ja lauluseuran jäsenet yhteisvoimin suorittivat rakennustyöt.
Elinkeinot
Maatalous oli Markkovan pääelinkeino, mutta paikkakunta tunnetaan suutareistaan sekä puu- ja rautasepistään. Ansiota saatiin myös sienien ja marjojen kerääminen sekä metsä- ja uittotyöt.
Haittalan kylässä asunut Juho Talopojalla oli omintakeinen sivuelinkeino. Hän koulutti metsästyskoiria. Hänen näkemyksensä oli, että paras metsästyskoira on sellainen, jolla on valkoiset täplät silmien yläpuolella. Näkevien silmien lisäksi myös koira aistii myös täplillään.
Iloisia heinäntekijöitä vuonna 1911 perinnepuvuissaan. Savakkonaiset suosivat ruudullisia ostokankaita ja talonpojat pukeutuivat tavallisesti punaiseen sintsipaitaan ja leveisiin samettihousuihin.
Markkovalla lypsettiin myös tammoja. Tammamaidon lypsäminen on Suomessa harvinaista, mutta Venäjällä sitä on harrastettu. En ole löytänyt tietoja siitä, miten yleistä hevosten lypsäminen oli Inkerissä. Lehmänmaitoa makeampi tammanmaito on kuitenkin erittäin terveellistä. Esimerkkisi Saksassa sitä on myytävänä kaupoissa. Vielä enemmän idässä tammamaidosta käytetään terveysjuomaa, kumissia.
Uusikylä
Uudessakylässä jo ammoisista ajoista saakka on harjoitettu paasikivien louhintaa. Pietari I siirsi vuonna 1712 seudulle venäläisiä talonpoikia louhimaan kalkkikiveä Pietarin kaupungin rakennuksien ja katukäytävien rakennusaineiksi. Myöhemmin louhinnassa käytettiin myös vankityövoimaa. Kivilaatat sijaitsevat 2—4 metrin syvyydessä. Kivet louhittiin kesäisin; paadet kuljetetaan talvisin Laatokan kanavan laitureille ja rautatieasemille.
Paulaharjun Inkeri-matkan aikoihin moni Uudessakylän taloista oli vielä olkikattoinen. Talot olivat kylätien kahden puolen. Saunat alempana joen varrella. Ainakin valokuvasta päätellen Naasianjoki tarjosi myös kesäisiä nautintoja. Mutta jos tarkemmin hieman suttuista kuvaa katsoo, vedessä näkyy hevosia. Saattavat olla kivilouhimon hevosia huuhtomassa pois päivän kivipölyjä.
Nykyisin Uusikylä on lähes tiettömän tien takana. Tie päättyy kuohuvan Naasia-joen rantaan. Siltaa ei enää ole.
Maineikkaita markkovalaisia
Vuonna 1903 syntynyt kirjailija ja säveltäjä Matti Husu oli kotoisin Handrovalta. Hän käytti taiteilijanimeä Matti Pursi. Husu valmistui opettajaksi Leningradissa 1927 ja siirtyi opettajaksi Petroskoin suomalaiseen keskikouluun. Husu vangittiin 1937 syyttömästi ja hän katosi vankileirillä jäljettömiin.
Pienen Aution kylästä oli kotoisin toinenkin runoilija, vuonna 1935 syntynyt Oleg Mishin eli Armas Hiiri. Perhe oli sodan aikana evakossa Omskissa, josta se muutti Karjalaan vuonna 1949. Mishin väitteli filologisten tieteiden lisensiaatiksi vuonna 1971. Mišin on saanut Karjalan ansioituneen kulttuurin työntekijän arvonimen 1985 ja saman arvonimen Venäjän presidentin myöntämänä 1999 ja on palkittu Ystävyys-kunniamerkillä 2005.
Markkovan kylät
Haittola, Hantrova, Hyvilä, Liipukka eli Kanavan Liipukka, Maitohuhta, Markkova, Pieniautio eli Hujala, Saamusti eli Saamosti, Suosaari, Tillasi, Tortola, Uusikylä, Vanhamylly