Ropsun kylät
Ropsun kirkko
Inkeriläiskirjailijoiden seminaariin osallistuneet Ropsun kirkon raunioilla vuonna 2002
1900-luvun alussa Ropsun seurakuntaan kuuluivat seuraavat kylät: Hapuni, Hyvösi, Iljankylä eli Uusikylä, Kelosi, Kivisenmäki eli Pieni-Kuippina, Korovina, Kuippina, Luuhkova, Läätinä eli Klätinä, Metsola, Nikkasenmäki, Pieni-Kurku, Raaju eli Korovina , Ropsu, Ropsun paperitehdas, Ropsunhovi, Rumpali eli Trumbari, Suuri-Kurku, Viitinä, Volossola
Inkerinsuomalaisten lisäksi seudulla asui ortodoksisia inkerikkoja ja venäläisiä. Suomalaisasutus tuhoutui toisen maailmansodan aikaisten väestönsiirtojen seurauksena.
Ropsu-niminen kylä on myös Leningradin alueen Jaaman piirin Narvusin kunnassa.
Ropsun seurakunta perustettiin vuonna 1640. Väkiluku vuonna 1928 oli 2 680. Ropsu toimi 1800-luvulta lähtien Skuoritsan kappeliseurakuntana. Ensimmäinen kivikirkko rakennettiin Ropsunkylään, viimeinen 550-paikkainen vuonna 1798 Pienen-Kurkun kylään valtioneuvos Lasarvin aloitteesta. Kirkko remontoitiin keisarinna Aleksandra Feodorovnan käskystä vuonna 1887 ja myöhemmin myös Nikolai I korjautti sitä. Kirkko suljettiin vuonna 1938 ja se toimi sulkemisen jälkeen klubirakennuksena. Saksalaiset pitivät sodan aikana kirkkoa autokorjaamona.
Ensimmäinen koulu perustettiin vuonna 1863 Pienen Kurkun kylään ja siirtyi myöhemmin kunnalle ja muuttui venäjänkieliseksi. Kirjasto perustettiin vuonna 1895.
Seurakuntalaiset siirrettiin jatkosodan aikana Suomeen saksalaisten miehitysalueilta 1943.
Nykyisen Ropsun taloja
A. Tiisnekan Uudessa Suomettaressa vuonna 1882 julkaistussa artikkelissa kuvaillaan Ropsua:
”Ropsussa on pieni sievä kivinen kirkko lähellä Kurkun kylää, kruunun rakentama, luultavasti keisari Nikolain aikuisia. Ei kaukaa kirkolta on Ropsun keisarillinen hovi, jossa Pietari III aikanaan vankina pidettiin ja sitten henkensä heitti. Kansa kertoo Paavali I:senkin tässä hovissa surmansa saaneen. Hovin puistossa ovat hyvät ylivuotiset kukkatarhat (anserit), puitten kasvatuslaitokset ja kauniit kirkasvetiset keisarilliset kalajärvet. Siellä on myöskin vanha kruunun paperitehdas, josta ennen talonpojat orjanverollisina työtä tekivät. Vielä on samassa Ropsussa venäläinen kirkko, volostikunnan hallinto ja saman kunnan lasaretti. Jos tähän lisää sieltä lähtevät Nuolijoen mutkailevat alkuhaarat metsäisine laitoineen ja vielä säilyneet kruunun metsät, niin arvaa jo Ropsun näin kesän ajalla hyvin ihanaksi ja viehättäväksi seuduksi, jota hyvää muuten ei Inkerin sisämaalla ole paljon tavattavana. Pietarhovista ja Strelnasta tulee Ropsuun kivestä laitetut hyvät maantiet, joten liike sieltä lähimpiin kauppaloihin ja samassa Pietariinkin on hyvin helppoa.”
Ropsun murre
”Muistuu mielehein ennenvanhane vaate. Miul oli emon siso äyrämöinen/historia/, mut hänen minja oli savakko/historia/. Enne oli tyttölöi savakkolloi ja äyrämöisii. Äyrämöisen vaate oli toinen ja savakon vaate oli toisenlaine. Savakol oli hammeet levveet, ryhheet ja oli esliinat ja kouhtat. Ja sit ko männiit jo miehele, sit niile panti lakki päähä. Niitä ommeltii sellasest sulkust tai sattinist, sellanen vaatteinen, se oli sit savakon nainen.
Mut äyrämöisen vaate oli toisenlainen. Äyrämöinen tytö oli sellanen, et sil oli leikattu otsahiukset ja sit niil oli pääs seppäle. Seppäle oli ymyräinen sellanen tehty paksust papkast tai jostai ja siihe oli sit paljo helmii ommeltu. Äyrämöisel kouhtaa ei pietty eisikkää. Äyrämöisel oli ainijaa paita valkijast ommeltu ja sit etipuol oli tehty rekko. Ja paijan hihat olliit levveet ja hihansuut olliit ommeltu täpsäkäst. Ja sit esliinaa piettii.”
(Mari Rogozina, synt. 1897, Uusikylä, Ropsu. Elettiinpä ennen Inkeris. Mullonen, 2004).