Inkerin alkuperäiskansa
Vatjalaiset ovat erittäin uhanalainen Inkerinmaan suomalaiskansa. Vuoden 2020 väestönlaskennan mukaan 99, mutta äidinkielenään vatjaa puhuvia on vain muutamia. Vatjalaisuus kiinnostaa monia, joiden historialliset juuret ulottuvat Vatjanmaalle ja he haluavat opetella vatjan kieltä ja vaalivat kulttuuriperinteitä.
Vatjalaiset ovat Virosta tulleita Inkerinmaan vanhimpia asukkaita. A. M. Tallgrenin teorian mukaan vatjalaiset polveutuvat Inkeriin Virosta tulleista asukkaista, jotka levittäytyivät Inkeriin 200–500-luvuilla. Vatjalaiset ovat aina olleet vähälukuinen kansa. Vuonna 1850 vatjalaisia oli 5 000, lähinnä Luoteis-Inkerissä Kaprion ja Kattilan tienoilla.
Vatjan kieli on läheistä sukua viron, liivin ja suomen kielille. Vain kymmenkunta puhuu kunnolla omaa äidinkieltään. Nuoret eivät enää puhu omaa kieltään ja vanhukset kuolevat pian pois. Kielessä on hauskoja poikkeavuuksia. Kun vatjalainen puhuu munien istuttamisesta, hän tarkoittaa perunoiden kasvattamista ja kun hän toteaa vakavasti, että vesi tappaa, niin hän iloitsee siitä, että vettä riittää. Vatjalaiset ovat olleet jo useita vuosisatoja kaksi- ja kolmikielisiä (vatja, inkeroinen ja venäjä). Vatjalaisilla ei koskaan ole ollut omaa kirjakieltä. 1920–30-luvuilla oli koulun opetuskielenä venäjän rinnalla inkeroinen. Seka-avioliitot inkerikkojen kanssa olivat yleisiä. Perheissä säilyi itämerensuomalainen kaksikielisyys, Yleensä isä oli vatjalainen ja äiti inkerikko.
Vatjalaiset ovat uskonnoltaan ortodokseja.
Vatjalaiset olivat aikanaan merkittävä kansanryhmä: yksi Novgorodin hallinnollinen yksikkö oli nimeltään Vatjan viidennes. Vatjalaisten historia on kertomus sodista ja nälänhädistä, jotka vähitellen tuhosivat väestöä. 1800-luvulla vatjalaiset ja inkeroiset sulautuivat toisiinsa ja venäläisiin siinä määrin, että kummallakaan kielellä ei ole kirjallisuutta.
Aikaisemmin vatjalaisalueilla toimi kalastuskolhoosi ja maanviljelykolhoosi. Kalasta tehtiin säilykkeitä ja maitoa vietiin Petteriin, eli Pietariin. Nyt kolhoosi on lopetettu, ja elämä on melkein kuollut kolmessa vatjalaiskylässä.
Vaatetus
1900-luvun alkupuolella vatjalaiset uusivat kansanpukujaan hyväksymällä siihen alun perin venäläisiä pukukappaleita. Uuteen asuun kuului kirjontakoristeinen pitkä paita, sarafaanin-mallinen, valkoinen tai siniseksi värjätty olkainhame ja hihallinen tunika. Suosittuja kirjontakuvioita ovat lintu, hevonen, elämänpuu ja ihminen. Naimisissa olevan naisen päähineeksi yleistyivät sorokka- ja povoinik –päähineet.
Vatjalaistytöt pitivät hiuksiaan hajallaan, jolloin pään ympärillä oli kaksi tai kolme verkkonauhaa. Myös patalakkia muistuttanutta kauttaaltaan lasihelmillä koristeltua päähinettä käytettiin. Namisissa olevat naiset pitivät lyhyitä hiuksia.
Miehet luopuivat perinteisestä pukeutumisesta jo melko varhain.
Vatjalaisuutta on yritetty elvyttää. Kesäisin Pietarin päivän paikkeilla heinäkuussa on Luutsan kylässä muodostunut jo perinteeksi kotiseutujuhla. Juhlassa on kolme ”virallista kieltä” – vatja, inkeroinen, jonka puhujia on satoja, ja venäjä. Paikalliset asukkaat ovat tiedostaneet monikulttuurisuuden rikkautena. Se näkyy juhlan ohjelmassa Ma ja pud leväd, meid eb le – Maa ja puut jäävät, mutta meitä ei enää ole.
Elinkeinot
Vatjalaiset olivat perinteisesti melko köyhiä pienviljelijöitä. He harjoittivat kaskeamista ja luonnonniittyjen kydöttämistä. Tärkeimpiä viljakasveja olivat ruis, ohra ja kaura. Kuitukasveista viljeltiin pellavaa ja hamppua.
Kotieläiminä vatjalaisilla oli lehmiä, hevosia, ankkoja ja hanhia Vatjalaisilla oli kyläpaimenia, jotka veivät koko kylän karjan pelloille. Karjalla ja hevosilla oli omat kyläpaimenensa. Paimenen varustukseen kuului pitkä tuohesta tai puusta tehty torvi ja ruoska. Perinteinen tapa oli laskea karja ulos Yrjön päivänä (23. huhtikuuta). Joissain kylissä oli tapana savuttaa karja suitsukkeilla tai kutsua pappi siunaamaan eläimet ennen niiden ulospäästöä.
Kettuja ja jäniksiä on pyydetty raudoilla ja lintuja lintuansoilla. Aikaisemmin kasvatettiin myös mehiläisiä.
Tärkein kaupan keskus oli Pietari.
Kulttuuri
Vatjalaisilla on oma lippu ja vaakuna. Sininen symboloi vesistöjä, v:n muotoinen valkoinen vesistöjen väliin kiilautuvaa rantaa ja vatjalaisten nimen alkukirjainta, punainen risti vatjalaisten uskoa ja vuosisatojen aikana nähtyjä koettelemuksia.
Vatjalaisilta on tallennettu myös itkuvirsiä- ja kansanrunoutta. Anna Ivanovna oli 1830–1850-luvuilla merkittävä laulaja ja itkijä. Ivanovnan laulamia runoja on julkaistu Suomen kansan vanhoissa runoissa ja itkuvirsiä teoksessa Inkerin itkuvirret.
Vuosittaisia perinnejuhlia on vietetty Luutsan kylässä, jossa myös museo sijaitsee. Internetiin on julkaistu virtuaalinen museo.
Perinteisiä soittimia ovat katajasta tai paatsamasta tehty paimentorvi, truba ja lehmän virtsarakosta tehty säkkipilli. Myös haitaria soitettiin erityisesti juhlissa.
Museo
Luutsaan rakennettiin uusi museo Ust-Lugan sataman rahoituksella entisen tulipalossa tuhoutuneen tilalle. Sen rakennustyöt alkoivat 2010. Se muistuttaa perinteistä pyöröhirsistä rakennettua vatjalaistaloa. Huvittavaa on, että museossa oleva komea uuni on uuni vain ulkoisilta ominaisuuksiltaan. Siinä ei ole tulisijaa eikä koko rakennuksessa ole hormeja. Museo on toiminut vatjalaisten kokoontumispaikkana kuten kesäjuhlien pitopaikkana. Ulkoisten olosuhteiden kohentuminen ei kuitenkaan ole voinut oleellisesti auttaa vatjan kielen ja kulttuurin elvyttämistä. Useimmat vatjan kielen taitajat lepäävät jo Luutsan hautuumaalla. Kielen puhujien lukumäärä on laskettavissa kahden käden sormilla.
Inkerin kulttuuriseura tuli useiden vuosien aikana vatjalaisten kulttuuripyrkimyksiä. Esimerkkinä mainittakoon vuodelta 2010 aikuisille pidetyt vatjan kielen ja kulttuurin kurssit Luutsassa, yhdessä vielä voimissaan olevista vatjalaiskylistä.
Tärkeä merkkipaalu oli vuonna 2015 ilmestynyt, dosentti Heinike Heinsoon kokoama ensimmäinen vatjankielinen lukukirja VAD´ D´A SÕNAKOPITTÕJA, josta vatjan kieltä voivat opiskella suomeksi, viroksi, venäjäksi ja englanniksi.
Facebookissa toimi Vad̕d̕a tšeeli. Vatjaa sana päivässä –sivusto, jossa julkaistiin päivittäin yksi vatjankielinen sana. Sivulla on yli 800 seuraajaa. Tässä linkki: https://www.facebook.com/VaddaTseeliVatjaaSanaPaivassa/
Inkerin kulttuuriseura oli mukana rakentamassa Internetissä toimivaa Vatjan virtuaalimuseota, jossa tietoa vatjalaisuudesta on myös suomeksi ja englanniksi. Linkki Vatjan virtuaalimuseon sivulle http://vadjamaa.narod.ru/library/library.html