”ETSINTÄKUULUTUS”
Nouse Inkeri ry on käynnistänyt Muistojen ankkurit -projektin, jossa on tarkoitus kerätä Suomeen perheiden mukana Inkeristä kulkeutuneita esineitä kuvattaviksi sekä myös niihin liittyviä tarinoita.
Esineitä ei tarvitse toimittaa mihinkään eikä niitä viedä pois, vaan ne kuvataan asianosaisen kotona. Otetuista kuvista valmistetaan sitten näyttelykuvat.
Näyttelyä varten tarvitaan noin 20 kuvaa, mutta kaikki esineet kuitenkin kuvataan mahdollista myöhempää käyttöä varten.
Jos sinulla on näitä (mahdollisesti Siperiankin kiertäneitä) esineitä, niin lähetäpä kuvaus ja ehkäpä valokuvakin aarteistasi alla olevaan osoitteeseen.
Tule mukaan tallentamaan inkeriläisiä arkiesineitä jälkipolville, kun niitä vielä löytyy!
Kiitos jo etukäteen!
Ota yhteyttä sähköpostitse: nouse@inkeri.fi. Otamme sinuun yhteyttä.
Katso Inkeri-videoita.
Linkki Inkeri-videoihin.
https://studio.youtube.com/video/2Cpjwh9eiAg/edit
https://studio.youtube.com/video/2Cpjwh9eiAg/edit
Linkki Inkeri-vidoihihin.
Inkeriläisten mailla luento katseltavissa YouTubessa
Luento Löytöretki Inkeriläisten mailla striimatuna Keravan kirjastosta 25.5. klo 18. Ohessa linkki
https://www.facebook.com/events/881840625701163/?ref=newsfeed
Inkeriläisten mailla. Matkakirja Inkeristä
Missä Inkeri on? Inkerinmaaksi kutsutaan Pietarin ympärillä olevaa, noin 15 000 km2 suuruista aluetta, joka ulottuu Viron rajalta Karjalankannakselle. On kuitenkin muistettava, että Inkeri oli olemassa jo ennen inkerinsuomalaisia ja se on aina ollut kulttuurisesti monikerroksinen. Pietarissa vaikuttaa vapaamuotoinen, organisoimaton aktivistien ryhmä Vapaa Inkeri, jonka tavoitteena on Leningradin alueen nimen palauttaminen Inkeriksi.
Kirjassa on vinkkejä Inkerin historiaa ja kulttuuria avaavista matkareiteistä ja tutustumiskohteista. Niillekin, jotka eivät Inkeriin matkusta, kirja antaa vankan tietopaketin inkeriläisyyden eri puolista: ruokakulttuurista, runonlaulusta, kuuluisista asukkaista Matti Kurikasta Mooses Putroon. Esimerkiksi pahamaineinen Krestyn vankila ja sotatantereena tunnettu Munakukkula ovat Inkerinmaalla.
Valtiotieteiden tohtori Helena Miettinen on Pohjois-Inkeristä Suomeen paenneen äidin tytär, joka on kirjoittanut useita Inkeri-aiheisia julkaisuja. Aune Kämäräinen on yhteiskuntatieteiden maisteri, joka on työskennellyt mm. toimittajana ja tuottajana. He ovat yhdessä koonneet näyttelyn ”Näin kuolee kansa, näin suree suku pois”, jossa he kiertelivät samoilla paikoilla Inkerissä kuin Samuli Paulaharju sata vuotta aikaisemmin ja kuvasivat muuttunutta maailmaa.
Kirjan voi ostaa tilaamalla se sähköpostiosoitteesta: nouse@inkeri.fi.
Kaksi inkeriläistä Mannerheim-ristin ritaria
Tänään itsenäisyyspäivänä muistelemme kahta inkeriläistä Mannerheim-ristin ritaria: Antti Vorhoa ja Mikko Pöllää, jotka molemmat loikkasivat Valkeasaaresta Suomeen 1930-luvun alkupuolella. Molemmat miehet toimivat kaukopartiotehtävissä. Kumpikin ritari muutti sodan jälkeen Ruotsiin ja vaihtoi nimensäkin, Vorho Vallbroksi ja Pöllä Robert Brantbergiksi.
Antti VorhoVorho työskenteli Ruotsissa puuseppänä. Pöllän elämä jatkui seikkailurikkaana. Hän muutti Ruotsista Venezuelaan, jossa työskenteli tarjoilijana Ruotsin suurlähetystössä, pyhimysten kuvien myyjänä, maanviljelijänä sekä rakennusurakoitsijana. Vuoden 1954 ammunnan MM-kisoissa Caracasissa vuonna 1954 Pöllä toimi Suomen joukkueen tulkkina ja oppaana. Vuonna 1964 Pöllä palasi Suomeen.
Antti Vorho 19.10.1912 Valkeasaari, k. 3.3.1991 Lycksele, RuotsI, oli (Mannerheim-ristin ritari numero 99. Hän loikkasi Suomeen 1930-luvulla. Sotilasarvoltaan hän oli alikersantti. Vorho oli kaukopartiomies ja osallistui talvisodassa 19 partiomatkaan puna-armeijan selustaan. Kesällä 1940 Vorho teki kolme partiomatkaa ja viipyi selustassa 27 vuorokautta.Jatkosodassa Vorho taisteli Osasto Marttinassa (3/ErP 4). Kesäkuussa 1942 hänen johtamansa partio oli tiedustelumatkalla peräti 56 vuorokautta yhtä mittaa ilman täydennystä. Komennuksen päätyttyä Vorholle esitettiin palkitsemista Mannerheim-ristillä. Hänet nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi 6.11.1942. Kun venäläiset sodan jälkeen vaativat inkeriläisiä palautettavaksi, Vorho siirtyi Ruotsiin, jossa hän elätti itsensä puuseppänä.Mikko PölläMikko Pöllä (16.9.1916 Valkeasaari, k. 28.4.1994 Mäntyharju). Pöllä nimitettiin 1.8.1943 Mannerheim-ristin ritariksi nro 120.
Mikko Pöllän elämä oli kaikin puolin värikäs. Lapsuudenkoti sijaitsi aivan Suomen rajalla Valkeasaarella. Isä Juho Pöllänen taisteli 1. maailmansodassa Venäjän keisarin armeijassa saksalaisia vastaan. Mikko aloitti koulunkäynnin nelivuotisessa kansakoulussa ja jatkoi kyläneuvoston määräyksestä kolmivuotisessa kolhoosinuorisokoulussa. Miliisin virasta maanviljelijäksi siirtynyt isä vangittiin vuonna 1932 kulakkina. Isän vangitseminen kypsytti Mikossa päätöksen siirtyä Suomeen. Hän ui Rajajoen yli ja sai luvan jäädä maahan.
Talvisodan alla Pöllä toimi muurarina Weilin & Göösin rakennustyömaalla Helsingissä. Eräänä iltana Pöllä sai kotiinsa yllättäviä vieraita. Päämajan tiedustelijat ehdottivat venäjän kielen taitoiselle nuorukaiselle erikoistehtäviä, eikä Pöllän tarvinnut pitkään miettiä vastausta. Jo kahden viikon alokaskoulutuksen jälkeen hänet määrättiin päämajan tiedusteluosastoon kuuluvaan Osasto Kuismaseen Sortavalaan, josta matka jatkui Kollaalle. Miehet rämpivät linjojen takana ja yrittivät kerätä kaiken mahdollisen tiedon. Välirauhan aikana Pöllä sai radistikoulutuksen ja huhtikuussa 1941 laskuvarjohyppääjän pikakoulutuksen.
Pöllän ansioiksi lasketaan junaradan räjäyttäminen vihollisjoukon nenän edessä ja toisella kerralla koko junan suistaminen radalta. Kun rata oli panostettu ja Pöllä odotti junan tuloa 30 metrin päässä laukaisulanka kireällä, paikalle ratsasti venäläisten ratsupartio. Pöllä hallitsi katastrofin ainekset sisältäneen tilanteen hienosti. Hän löysäsi laukaisulangan ja partio ratsasti sen yli ilman seurauksia. Hetken päästä kuitenkin räjähti ja paikalle tullut juna suistui raiteilta. Pöllän kerrotaan syöksyneen ensimmäisenä junan kimppuun. Urotöistään hänet nimitettiin 1.8.1943 Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi. Vuoden 1944 alussa Pöllä määrättiin Upseerikouluun Niinisaloon. Hän suoritti kurssin kiitettävin arvosanoin. Vänrikkinä Pöllä ehti tehdä muutaman partioretken ennen välirauhaa. Yhteensä kaukopartiomatkoja kertyi 35 ja rintamantakaisilla retkillään hän vietti yli 200 vuorokautta.
Suomen kansalaisuuden Pöllä sai itseltään Mannerheimiltä vuonna 1945, mutta hänellä säilyi myös Neuvostoliiton kansalaisuus. Porkkalan rajavartiostossa palvellut Pöllä joutui Suomen kansalaisuudesta huolimatta Valpon kuulusteluihin vuonna 1946, mutta laskettiin vapaaksi kaksi vuorokautta kestäneitten kuulustelujen jälkeen. Pöllä ei jäänyt odottamaan uutta kertaa, vaan pakeni Ruotsiin. Sieltä matka jatkui Venezuelaan, jossa hän vietti elämänsä seuraavat 18 vuotta rakennusmiehenä ja pyhimyskuvien kauppiaana. Suomeen 48-vuotias Pöllä palasi vuonna 1964. Kaveria ei jätetty. Sissitoveri Vladi Marmo järjesti hänelle työnjohtajan paikan Geologiselta tutkimuslaitokselta. Pöllä on haudattu Mäntyharjulle.
Kuvassa Pöllä vasemmalla, Vorho oikealla.
Helena Miettinen
100 vuotta Kirjasalosta
5.12.2020 on kulunut päivälleen 100 vuotta siitä, kun Inkerin lippu laskeutui Kirjasalossa ja Inkerin vapaajoukKirjasalon historia on mielenkiintoinen ja siitä liikkuu eilaisia ot marssivat Suomen puollelle. Tarton rauhansopimuksessahan Kirjasalo määrättiin kuuluvaksis Neuvosto-Venäjään. tarinoita. Tänään Pietarista kantautuneiden tietojen mukaan Kirjasalossa juhlitaan merkkipäivää ja ilmeisesti siellä myös lippu nostetaan salkoon. Hankkeen takana on paikallinen aktivistien ryhmä, joiden toiminnan tavoitteet ovat jääneet ainakin minulle hämäräksi. Käsitykseni mukaan he tavoittelevat Inkerin nimen palauttamista nykyisen Leningradin alueen nimeksi ja pitävät Kirjasaloa ponnahduslautana. Jos oikein olen ymmärtänyt tavoitteena on paluu historiassa Inkerin kuvernementin aikaan ei siihen Juuso Mustosen Inkerin kartan mukaiseen inkerinsuomalaisuuteen. Kertokoon, kuka tietää. Aktivistiryhmän historiakäsitys poikkeaa Suomessa kerrotusta ja onhan täälläkin erilaisia variaatioita.Olen koonnut kahteen videopätkään tietoa ja kuvia Kirjasalosta luotettavina pitämieni historiantutkijoiden lähteistä ja tonkinut myös itse Kirjasalon aikaisia papereita Kansallisarkistossa. Paitsi historiallinen oma kiinnostukseni juontaa siitä, että Pohjois-Inkerin taistelut repivät äitini perheen hajalle. Ja näitä palasia olen myös koonnut. Videoita on kaksi. Ensimmäinen kertoo vuosista 1919-1920 ja toinen Kirjasalon vaiheista Tarton rauhan jälkeen.
Helena Miettinen
Kirjasalo-sarjan ensimmäinen osa:
https://www.youtube.com/watch?v=gO5gqLpeI3ET
oinen osa: https://www.youtube.com/watch?v=ppd7VD-ikF8
INKERILÄINEN PERHEALBUMI -NÄYTTELY LAPPEENRANNAN KIRJASTOSSA 3.11. – 18.12.2020
Inkeriläisten henkilökohtaisista valokuvista koottu Inkeriläinen perhealbumi –näyttely on esillä Lappeenrannan pääkirjastossa 3.11.-18.12.2020.
Inkeriläisten kohtalot ovat viime aikoina olleet esillä eri tiedotusvälineissä. Tätä moniääninen Inkeriläinen perhealbumi -näyttely täydentää hyvin ja valottaa inkeriläisten historiaa eri näkökulmista.
Inkeriläiset joutuivat viime vuosisadalla etnisen vainon uhreiksi. Ihmiset karkotettiin pois kotiseudultaan, heitä vangittiin ja tuomittiin vankileireille. Kuolemantuomioita jaettiin herkästi etenkin kiihkeimpinä vainon vuosina 1937–38. Stalinin hullunmyllyn seurauksena perheet hajosivat ja yhteydet omaisiin katkesivat. Joskus lopullisesti.
Inkeriläiset elävät täydellisessä diasporassa. Inkeriläisten vaellus ei suinkaan alkanut 1990-luvulla paluumuuton seurauksena, eikä edes jatkosodan aikaisissa evakuoinneissa Suomeen. Jo Venäjän vallankumouksen jälkeen Suomeen siirtyi joitakin satoja pakolaisia, mutta vuonna 1919 tapahtuneen epäonnistuneen Inkerin kansannousun jälkeen pakolaisia vyöryi Suomeen yli 8 000. Vaikka inkeriläisten hajaannuksen alkamisesta on kulunut jo yli 100 vuotta, ihmiset etsivät yhä tietoja kadonneista sukulaisistaan. Omaisten ja ystävien lisäksi myös kotipaikat ovat kadonneet. Omille tiloilleen juurtuneista talonpojista on tullut ikuisia kulkureita.
Kohtalo erottaa, kuva yhdistää. Inkeriläinen perhealbumi -näyttely heijastaa sirpaleita inkeriläisten kohtaloista. Valokuvat on kerätty eri maissa asuvilta ihmisiltä, joiden juuret ulottuvat Inkeriin. Valokuvien kerääminen alkoi vuonna 2004. Niistä koostettiin vuonna 2006 venäjänkielinen näyttely, jota Suomessa näyttelyä ei ole nähty. Ruotsinkielinen versio valmistui vuonna 2017 ja se on kiertänyt Ruotsissa.
Vihdoin Inkerin ystävien tuella on pystytty tekemään hieman uudistettu suomenkielinen ”Perhealbumista”. Sen on koonnut valtiot. tohtori Helena Miettinen.
Valokuvalla on hajalle revitylle Inkerin kansalle erityisen tärkeä merkitys. Sitä kuvaa Kazakstaniin karkotetun inkeriläisperheen lähettämän valokuvan takana oleva liikuttava teksti: Kohtalo erottaa, kuva yhdistää, joka on poimittu näyttelyn otsikkoon. Karkotustiet kiertänyt kuva saattaa olla ainoa muisto omaisista. Repaleisenakin se kantaa rakkaita ja joskus myös raskaita muistoja.
Uskomme, että näyttely avaa ikkunoita inkeriläisten ihmisten elämään ja kohtaloihin.
Näyttelyn toteuttaa Nouse Inkeri ry, joka jatkaa toimintansa päättäneen Mooses Putron muistosäätiön toimintaa ylläpitämällä Mooses Putron kotimuseota Taipalsaarella.
Valokuvassa Keski-Aasiaan Pahta-Araliin Inkeristä karkotettu Kupiaisten perhe.
Inkeri-videoita You tuben Inkeri-kanavalla
Tietoa Inkeristä myös You tubessa. Vidoita ilmestyy talven mittaan myös eri Inkerin pitäjistä.
https://www.youtube.com/channel/UCoAC1q-7qGueU4SdvC2HdfA?view_as=subscriber
Tukeasi tarvitaan
Koskettava Inkeriläinen perhealbumi -näyttely saatiin ripustuskuntoon Nouse Inkeri ry.n jäsenistön tuella. Myös Mooses Putron kotimuseon ensi kesän kunnostustyöt maksavat. Kanna kortesi kekoon ja tue talkoorahastoa.
Pienestäkin tuesta iloitaan ja isommatkin kelpaavat. Nouse Inkeri ry:n tili on Uudenmaan osuuspankki Nouse Inkeri FI7551320520 237165 ja viestiksi Perhealbumi. Jos niin onnellisesti kävisi, että keräys tuottaisi enemmän kuin tulostus maksaa, niin yli jäävät rahat käytetään Putronniemen kunnostukseen ja ylläpitoon. Hankkeella on pienkeräyslupa, jonka numero on RA/2020/966. Keräysaika päättyy 15.11.2020.
Nouse Inkeri ry
Hallitus
Taustalla Helena Miettinen ja Toivo Tupin.
Asiaa ja auringonpaistetta
Helena Miettinen
Puheenjohtaja
taisiin realisoimaan.
Inkeriläinen perhealbumi on nyt myös vironkielisenä.
Ingeri perealbum. Saatus eraldab, pilt ühendab
Klikkaa sivustoa:
http://www.inkeri.fi/wp-admin/post.php?post=18&action=edit
Riemukas Näkemiin Neuvostoliitto elokuva avaa uusia ikkunoita inkerinsuomalaisuuteen
Inkerinsuomalaisen Lauri Randlan ohjaama ja käsikirjoittama Näkemiin Neuvostoliitto -elokuva perustuu ohjaajan omiin kokemuksiin 1980- ja 1990-luvun Neuvosto-Virossa kasvamisesta.
Elokuvan Tarkkiset ei ole mikään perinteinen normiperhe. Keskeisessä roolissa on Johannes Lenininpoika, kirjavaa elämää viettävän äidin ja tuntemattoman isän rakkauden hedelmä. Lenininpoika siksi, että Lenin oli kaikkien neuvostolasten isä. Johanneksen lapsuus kahden keskenään kiljuvan naisen – äidin ja mummon -ristitulessa ja isoisän viinanhuuruisen katseen alla ei ollut aina helppoa.
Elokuvassa perheen ongelmia, neuvostoelämää ja -kulttuuria käsitellään kuitenkin lempeällä huumorilla, moralisoimatta ja sortumatta jälkiviisauteen. Elämä vain soljuu ympärillä, ja samalla tapahtuu paljon.
Henkilöhahmot ovat tarkkapiirteisiä ja kohdalleen onnistunut puvustus ja lavastus tehostavat aitouden tunnetta. Esimerkiksi täsmälleen Johanneksen opettajan tyyppisiä hahmoja olen minäkin tavannut vieraillessani Inkerinmaan kouluissa.
Myös yhteiskunnallisiin käytäntöjä käsitellään huumorin hanskat kourissa. Vaivihkaa sujahtavat ruplat avaavat ovia. Olipa elokuvaan saatu mukaan myös inkerinsuomalaisten paluumuuton alussa kukoistanut, kyseenalainen puuhastelu, jossa inkerinsuomalaisia välitettiin Suomeen töihin ja velvoitettiin lähtijä maksamaan ison osan joka kuukauden palkastaan välittäjälle. Keskusjohtoiselle hallintokulttuurille nauretaan heti elokuvan alussa, kun vauvatkin pitää synnyttää pääkätilön määräämän tahdin mukaan.
Näkemiin Neuvostoliitto on ensimmäinen inkerinsuomalainen pitkä elokuva. Sen ensi-ilta 27.3. ajoittuu inkerinsuomalaisten kannalta tärkeään vuosipäivään: huhtikuussa 2020 tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun presidentti Mauno Koivisto toivotti inkerinsuomalaiset tervetulleiksi Suomeen paluumuuttajina. Randla itse muutti äitinsä kanssa Suomeen vuonna 1991. Hän on ohjannut seitsemän lyhtyelokuvaa, joista viimeisin Mausoleumi (2016) voitti useita kansainvälisiä palkintoja.
Bufon ja virolaisen Exitfilmin tuottamassa elokuvassa nuorta Johannesta esittää monilahjakkuus Niklas Kouzmitchev, ja hänen äitiään nouseva näyttelijä Nika Savolainen. Muissa rooleissa nähdään joukko Viron suosituimpia näyttelijöitä, muun muassa Pääru Oja sekä Ülle Kaljuste ja Tõnu Oja. Elokuvaa on kuvattu entisessä suljetussa Sillamäen kaupungissa ja Tallinnassa.
Inkerinsuomalaiset ovat olleet viime viikkoina esillä Kansallismuseossa olevan näyttelyn takia. Näkemiin Neuvostoliitto avaa puolestaan uusia ikkunoita inkeriläisenä olemiseen ja tuulettaa perinteistä inkeriläistä kärsimyskeskeistä elämäntarinan kerrontatapaa. Elokuva tekee sen rakastavasti, jokaista ihmistä ja aikaa ymmärtävästi.
Helena Miettinen
Mooses Putron kotimuseo
Osoite Putronniementie 33, 54930 Taipalsaari.
Museo on suljettu talvikauden ajan.
Mooses Putron muistosäätiön kautta voi hankkia Inkeri-aiheista kirjallisuutta. Ks. sivu http://www.inkeri.fi/ajankohtaista/kirjakauppa/
Kauttamme saa myös upeita perinnekoruja. http://www.inkeri.fi/ajankohtaista/sampo-korut/
Inkeri kirjojen kauppa
Carl Carlson Gyllenhielm. Inkerinmaan ensimmäinen kenraalikuvernööri.[/caption]
Lue blogikirjoitus: Inkerinsuomalaiset 400 vuotta!
http://www.inkeri.fi/blogi/