Ruotsin vallattua Inkerin Hevaalle perustettiin luterilainen seurakunta, joka mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1640. Seutu kuului 1700-luvun alusta lähtien Kaprion luterilaiseen seurakuntaan.
Hevaan kohdalla Virosta alkava kalkkikalliovyöhyke muodostaa paikoin jyrkästi mereen putoavan kallioseinämän Suomenlahden ja rannat ovat jyrkät. Rantatöyräältä on avarat näköalat Suomenlahdelle. Seudut olivat pietarilaisten suosimaa lomailu- ja huvilaseutua jo 1800-luvulla.
Hevaanjoen alajuoksulla sijaitsevien Vääskylän ja Uuden-Vääskylän eli Kangaspään kanta-asukkaita olivat inkerikot ja inkerinsuomalaiset äyrämöiset.
Uustia on entinen kalastajakylä, jossa harjoitettiin aikoinaan kalastusta ja raudan tuotantoa, joka loppui jo Ruotsin vallan aikana. Vuosina 1886–1917 kylässä toimi merenkulkuoppilaitos. Neuvostoliiton aikana 1930 luvulla sinne perustettiin kalastuskolhoosi.
Ruotsin valtakauden päätyttyä valtioneuvos Grigori Jersalski omisti monia Hevaan kyliä. Hän perusti Hevaanjoen alajuoksulla seudulle paikallista kvartsihiekkaa raaka-aineena käyttäneen lasitehtaan. Tehdas siirtyi vuonna 1895 pietarilaiselle osakeyhtiölle, joka teki siitä yhden Euroopan suurimmista lasitehtaista. Vuonna 1899 tehtaan palveluksessa oli yli 2 000 työläistä, kuljetus- ja lastaustöissä oli sesonkiaikana tuhatkunta talonpoikaa. Työntekijöitä varten rakennettiin taajama, joka 1900-luvun alussa sulautui Vääskylään.
Vääskylään kuuluvien inkeriläiskylien päälle rakennettu vuonna 1973 käyttöön otettu Sosnovyi Borin ydinvoimala ei kuulu maailman turvallisimpiin. Sen vanha reaktori ehti olla käytössä 45 vuotta ennen sulkemistaan. Reaktorin purkamiseen kuluu melkein yhtä pitkä aika ja uutta rakennetaan.
Sosnovyi Bor oli neuvostoaikana suljettu kaupunki. Tätä nykyä siellä on noin 66 000 asukasta, mutta kaupunki uinuu yhä. Palveluita on niukanlaisesti ja satunnainen kulkija saa etsiä ruokapaikkaa ja joutuu usein tyytymään omiin eväisiin.
Sosnovyi Borin matkailuinfo esittelee alueelta houkuttelevia uimarantakuvia, jotka ovat kuin suoraan Kanarian saarten aurinkorannoilta. Horisontissa kuitenkin ydinvoimalan siluetti. Matkaesitteiden rantavesissä kahlaavat uimarit ilmeisestikin yrittävät saada katsojan vakuuttuneeksi meriveden saasteettomuudesta.
Kuva: Päästäkseen uimaan on laskeuduttava kalliolta alas meren rantaan, jossa on kapea hiekka- ja soravyöhyke. Tämä herraseurue nauttii täysin siemauksin Hevaan rantaelämästä vuonna 1911. Kasvoista tunnistaa Samuli Paulaharjun oikealla.
Viime vuosisadan alun runonkerääjät saivat Hevaan alueelta talteen runsaan saaliin kansanrunoutta. Vihtori Alava kiersi laulattamassa Hevaanjoen varrella Tönttölän kylässä, jossa asui hänen mukaansa koko joukko noita-akkoja sekä mies- ja naislaulajia. Sen sijaan kuunnollista tupaa ei ollut koko kylässä. Syyksi Alava epäili paloviinaa, jota keitettiin ja juotiin ylen määrin. Hänen mielestään Tönttölän väki oli raakaa, epäsiistiä, taikauskoista. Kaikki taudit parannettiin loitsuilla. Viikon verran Alava oleskeli Tönttölässä. kauempaa ei voinut hyttysten, syöpäläisten ja nälän takia. Uudempia rekilauluja eräs Tönttölän akka oli haluton laulamaan, koska pelkäsi, että niiden laulamisesta joutuisi roikkumaan kielestään helvettiin. Ainakin jos paikkakunnan pastorin uhkailuja uskoi. Kuva Oleena eukko. Samuli Paulaharju.
Volmari Porkka törmäsi Hevaalla Olgoi-akkaan ollessaan laulattamassa metsänvartija Oleksia, joka omasta mielestään oli kulmakunnan parhain laulaja. Porkka kertoo, miten tämä paikalla ollut ”juoppo akka” ryhtyi korjailemaan Oleksin runoja ja pääsi lopulta itsekin laulamaan. Porkka kirjoitti häneltä muistiin 29 runotoisintoa, joista 20 on julkaistu Suomen kansan vanhoissa runoissa. Porkka piti Olgoita poikkeusyksilönä, jonka paikka on Inkerin suurimpien runonlaulajien rinnalla.
Vääskylästä, toiselta nimeltään Kangaspäästä. Hevaanjoen alajuoksulla sijaitsevassa-kylässä oli 1800-luvun puolivälin tienoolla 25 taloa ja 170 asukasta enimmäkseen inkerikkoja ja äyrämöisiä. Kuva: Samuli Paulaharju.
Vuonna 1908 alettiin rakentaa Oranienbaumista Vääskylän kautta Veimariin johtavaa rautatietä, joka ensimmäisen maailmansodan takia valmistui vasta vuonna 1927. Nykyisin kaupunkitaajaman itäreunalla sijaitseva Kalištšen rautatieasema (Vääskylä) on eräs Pietarin Baltian aseman lähijunaliikenteen pääteasemista. Päivittäin ajetaan noin kymmenen junavuoroa kumpaankin suuntaan.
Nykyinen Vääskylä on uinuva pikkukylä.