Inkeriläisten kansannousu tai Inkerin vapaustaistelu oli vuoden 1917 Venäjän vallankumouksen seurauksena Inkerissä syntynyt liike, joka pyrki saamaan alueelle taloudellisen ja sivistyksellisen itsehallinnon Venäjän yhteydessä. Liikkeen radikaaleimmat tavoittelivat myös alueen liittämistä Suomeen.
Inkerissä käytiin aseellisia taisteluja vuonna 1919. Venäjän vallankumouksen jälkeen bolševikit olivat alkaneet pystyttää Inkeriin neuvostojärjestelmää, mikä seurauksena etenkin sivistyneistöön kuuluneet inkerinsuomalaiset pakenivat Suomeen. Heidän aloitteestaan tammikuussa 1919 perustettiin Inkerin Väliaikainen hoitokunta ajamaan Inkerin itsenäisyyshanketta. Apua lähdettiin hakemaan Virosta, joka kävi parhaillaan vapaussotaansa Neuvosto-Venäjää vastaan. Viron hallitusta kiehtoi ajatus Länsi-Inkeristä puskurivyöhykkeenä ja yhteinen vihollinen yhdisti heitä. Viro ja Inkerin Väliaikainen hoitokunta solmivat maaliskuun lopulla 1919 sopimuksen, jonka mukaan inkerinsuomalaisista perustettaisiin Viron armeijan joukko-osasto.
Keväällä 1919 inkeriläisistä muodostettu Inkerin rykmentti marssi toukokuussa 1919 kohti Pietaria länsisuunnalta. Pataljoona kärsi merkittävän tappion 19. toukokuuta kehnosti valmistellussa Kaprion valtausyrityksessä, jossa kaatui 46 miestä. Myös joukkoja johtanut kapteeni Aleksanteri Tynni kaatui.
Rykmenttiä raastoivat myös sisäiset ristiriidat. Inkeriläiset kokivat käyvänsä vapaustaistelua autonomisen Inkerinmaan puolesta, mutta rykmentin komentaja Rodzjanko ajoi valkoisten venäläisten asiaa. Hänelle Venäjä oli jakamaton eikä itsenäiselle Inkerille ollut sijaa hänen näkemyksissään.
Pietari jäi valloittamatta ja Inkerin rykmentti hajosi. Rykmentti taisteli kohtalokkaan taistelunsa täällä Kapriossa.
Rykmentti hajotettiin lopullisesti kesäkuussa 1920.
Myös Pohjois-Inkerissä käytiin taisteluja.
Kuvassa Inkerin rykmentin miehiä vuonna 1919.